Kärpänen katossa 2

 

Minun todellisuuteni sinun todellisuuttasi vasten!

Laukaa läksy 6.11. 2023

Hei taas!

Olen se tunnettu kärpänen katossa. Muistanette tapauksen kahvilassa, kun tunnekuohussa oli pakotettu vääntämään pienen pökäleen erään asianosaisen kahvikuppiin. Tämä tapahtuma, josta nyt kerron tapahtui ennen tuota kahvilaepisodia. Jostain syystä olen leimautunut tähän nimenomaiseen pariskuntaan. Yksityisyydensuojan nimissä nimet ovat muutettu. Kutsun heitä Kelaajaksi ja Aituriksi. Tänään olimme julkkareissa eli kirjallisen teoksen julkistamistapahtumassa. Kirjansajulkistamissopimusta juhli Kelaajan hyvä ystävä; kaunis vaaleahiuksinen kiharapää, aina hyvätuulinen ja nauravainen henkilö. Pörräsin siinä lähettyvillä, mutta sitten näin muutaman ärsyyntyneen ilmeen ja päätin piiloutua Kelaajan kauluksen alle. En halunnut herättää huomiota, koska olen nähnyt miten käy meikäläisille, jos liikaa säntäilee porukoitten ympärillä. Seurasin tapahtumaa ja keskustelua Kelaajan kauluksen alta. Jotenkin sympatiseeraan häntä ja koen oloni turvalliseksi hänen lähellään.

Kirjailijan ja Kelaajan kohtaaminen oli sydäntälämmittävä. He eivät olleeet tavanneet toisiaan pitkään aikaan. Kirjailija oli ollut kovin kiireinen viime aikoina ja Kelaajakin, harrastajakirjoittana oli pysytellyt koneen ääressä, vihdoinkin. Siinä he halailivat pitkään. Aituri odotti omaa vuoroaan ja kun hän pääsi Kirjailijan luo, hänkin jäi pitkäksi aikaa halaamaan juhlakalua.

Ajattelin, että päästäppä jo irti. Huomasin, että Kirjailija liikehti levottomasti ja silmäili kiusaantuneena ympärilleen etsien katsekontaktia Kelaajaan. Hänen silmänsä pyyhkäisivat kaulusta, jonka alla piileskelin. Ajattelin jo, että loppuni on käsillä, mutta pelastuin. Kirjailija vääntätyi irti Aiturin otteesta, joka alkoi kehua Kirjailijan uusinta uutta ja samalla koko hänen tuotantoaan. Kelaaja siirtyi hieman sivummalle ihmettelevä katse silmissään. Tarjoilija samppanjatarjottimen kanssa lähestyi ja Aituri nappasi kaksi lasia ja maireasti hymyillen ojensi toisen Kirjailijalle. Viinilasit kilahtivat toisiaan vasten, mutta näin, että Kirjalijan ajatukset olivat jo toisaalla.

Ette voi uskoa, kuinka minua suututti, kun kuulin Aiturin mielistelevän Kirjailijaa ja aivan, kuin olisi kuullut hänen ehdottavan treffejä Kirjailijan kanssa. Olin siis edelleeen Kelaajan kauluksen alla, koska en uskaltanut ottaa minkäänlaista riskiä oman terveyteni kustannuksella. Olinhan nähnyt miten käy meikäläisille, jos joutuu yllätetyksi. Tosin lätkän alle liiskaantuminen on tuskaton äkkikuolema, mutta ne uudeaikaiset sähkölätkät ovat oikeita kidutuslaitteita. Siinä sitten kouristelet ja rimpuilet hitaassa kuolemassa.

Minulle alkoi tulla kuuma kauluksen alla sekä pakottava tarve käydä naistenhuoneessa, näin sivistyneesti sanottuna. Naistenhuoneesta palattuani lensin lempitarkkailupaikalleni kattoon, koska se on turvallisin paikka suojella itseäni siltä kaikelta huitomiselta, jota saan yleensä kokea. Etsin Kelaajaan juhlaväen joukosta. Siellä hän jo jutusteli samppanjalasin kera minulle ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa, joka näytti ilmiselvästi taiteilijalta, koska hänellä oli päässään musta baskeri. Heillä näkyi olevan paljon yhteistä ja tunnelma oli leppoisa, kunnes Aituri pyyhälsi suurieleisesti paikalle ja aloitti pommituksen.

Höristin korviani. Sen verran sain selvää, että Kelaajan uusi keskustelukumppani kuulosti olevan kustannustoimittaja. Juhlakansan ääni oli tässä vaiheessa jo kohonnut, että en saanut selvää heidän puheestaan. Panin merkille, että Kelaaja siirtyi kauemmaksi ja antoi tilaa Aiturille. Kustannistoimittaja oli enimmäkseen hiljaa ja Aiturin suu kävi lakkaamatta.

Tällainen näytelmä toistui käytännössä koko illan. Kelaaja jutusteli tuttujen kanssa ja tutustui uusiin alan ihmisiin. Aituri pian pyyhälsi paikalle ja otti tilan haltuunsa. Vähän minua ärsytti Kelaajan saamattomuus ja se, että hän luovutti Aiturin tullessa paikalle. Ai niin olihan se yksi tapaus, kun yksi kutsuvieraista, joka jutteli Kelaajan kanssa, ajoi Aiturin pelkällä katseella siirtymään kauemmaksi. Näin ärtymyksen Aiturin katseessa, kun hän lähti etsimään tarjoilijaa samppanjaterjottimen kanssa.

Loppuillasta minulla ei ole havaintoja. Taisin humaltua alkoholihuuruista sen verran. Jollain konstilla olin kuitenkin löytänyt kauluksen alle takaisin ja kuuntelin pariskunnan sanailua taksissa kotimatkalla. Aituri kehui, kuinka hauskat julkkarit olivatkaan. Hän sai sanomansa mukaan paljon uusia ystäviä ja tapaamisiakin oli tiedossa. Kelaaja on hiljaa, kunnes sanoi, että ethän sinä ole lukenut yhtään Kirjailijan kirjaa. Johon Aituri vastasi, että eihän sillä mitään väliä ole. Pieni valkoinen valhe ei haittaa ketään. Kelaaja huokaisi ja sanoi että hän ehkä saa kustannussopimuksen ensimmäiselle romaanilleen. Silloin Aituri pysäytti sanatulvansa ja sanoi. - Ja kuka se niistä oli kustannustoimittaja? Ketä oot nuoleskellut. Avaappa suu, onko kieli ruskea?

Kelaaja sanoi, että kaikki on vielä auki, joten ei siitä kannata sen enempää puhua. Kerron kyllä sitten, kun asia liikahtaa edes vähän eteenpäin johon Aituri:  

- Luuletko, että tuollainen harrastelijakirjoittaja, kuin sinä voisi saada kirjansa julkaistua. Sitäpaitsi jos julkaistaisiinkin, ei sitä kukaan lukisi. 

- Ensinnäkin minua loukkaa tuo harrastelijakirjoittaja-nimittely. Pidän itseäni harrastajakirjoittajana. Eihän sitä koskaan tiedä. Jos nyt minua viimein onnistaisi. En halua kertoa, kuka heistä oli se kustannustoimittaja. Asia ei kuulu sinulle. Se on minun asia.

Ajattelin, että hyvä hyvä Kelaaja. Viimeinkin uskallat sanoa vastaan. Hieroin käsiäni yhteen tyytyväisenä Kelaajan ryhdistäytymisestä. Vai pitäisiköhän minun sanoa, että hieroin jalkojani yhteen, kärpänen kun olen. Ensin Aituri häkeltyi Kelaajan vastaväitteistä, mutta jo hetkessä hän oli mustan vihan vallassa.

-  Vai alat sinä määräileen, mitä minä saan puhua. Kerro kuka niistä oli se kustannustoimittaja, joka sinulle muka sopimusta tarjoili. Kuka oikein luulet olevasi. Oletko muka parempi kuin minä, uhosi Aituri.

Tässä vaiheessa minäkin aloin jo olla raivon partaalla. Mieleni teki ampaista kauluksesta, mutta en halunnut riskeerata omaa haurasta elämääni itseään täynnä olevan Aiturin takia. Kotona suuntasin heti kohti makuuhuonetta ja jäin odottelemaan loppukohtausta. Arvelin, että tänään ei peitto heilu. Vihdoin juhlailta oli päätöksessä ja pariskunta oli vuoteessa. Kelaaja makasi selällään ja katsoi kattoon. Katsoiko hän minua, olikohan hän huomannut minut. Ei katse näytti olevan tyhjää täynnä. Hetken kuluttua myös Aituri tuli vuoteeseen ja asettui omalle puolelleen. Toistan tässä muistikuvani mukaan pariskunna öisen keskustelutuokion.

Kelaaja, yhä katse katossa sanoi sanatarkasti näin: 

- Minua loukkaa sinun asenteesi minua kohtaan. Se miten syrjäytit minut julkkareissa tunkemassa väliin aina, kun juttelin jokun kanssa. 

Johon Aituri vastasi närkästyneenä: 

- Vai alat sinä määräileen kenen kanssa saan keskustella. Minuthan oli myös kutsuttu noihin ällöttäviin pintaliitäjäjuhliin. ”

- Niin, sinä pääsit niihin minun avekkinani. Sinä et ollut pääsosassa noissa juhlissa, vaikka niin kovasti yritit.

- Vai alat sinä arvosteleen minua ja persoonaani. Kuule, jos en sinulle kelpaa, niin voit lähteä kävelemään. Minun kanssa ei ole pakko olla. Sitä paitsi olen tavannut erittäin mielenkiintoisen ihmisen, jonka tapaan ensi viikolla.

Kelaaja tuli ilmeisesti siihen tulokseen, että aito keskustelu on mahdotonta ja käänsi kylkeä poispäin Aiturista, joka jäi selälleen makaamaan ja sulki silmänsä. Kelaajalla makasi aamuyöhön saakka hereillä ja mietti iltaa ja samalla koko elämäänsä. Ei mennyt kauaakaan, kun Aituri jo kuorsasi suu auki. Minä laskeuduin katosta Aiturin otsalle ja mietiskelin hetken. Mitä jos tekisin kahvilatempun uudelleen….

Leikkivät Luovat Leidit Manamansalossa

Onkin mennyt tovi, kun olen tänne kirjoitellut. On ollut niin paljon muuta kirjoitettavaa ja muuta touhua, että tämä vallan unohtui. Siispä uuteen alkuun.

Perjantaina 12. heinäkuuta (2019) kolme leidiä pakkasi meidän bemarin ja lähti ajamaan kohti pohjoista. Määränpäänä oli Oulujärven saari Manamansalo ja siellä lomakylä Kultahiekat. Ajorupeama jaettiin kolmeen osaan. Pihtiputaalla vaihdettiin kuskia. Seuraava kuskinvaihto oli Kärsämäellä, jossa seuraamme liittyi vielä yksi leidi omalla autollaan.

Minua jännitti kovasti lossiinajo. Jo etukäteen olin miettinyt, että saako autosta tulla pois ja onko pelastusliivejä kaikille matkustajille. Ajattelin, että jos lossi kaatuu tai uppoaa tai auto sukeltaa järveen, sieltä on hankala päästä ylös. Leidikaverit rauhoittelivat, että matka on lyhyt ja oikeesti ei ole mitään syytä olla huolissaan. Lossi kulkee puolen tunnin välein, eikä se niin vaan uppoa tai kaadu tms. No, lossimatka meni hyvin. Jo lossissa sai esimakua, kuinka suuri järvi Oulujärvi on. Vähän kuin sisämeri.

Perillä kirjauduimme sisään ja asetuimme "taloksi" kahteen pieneen rantamökkiin. Mökit olivat tosi pienet. Kaksi kerrossänkyä ja pieni pöytä kahdella rahilla. Sisustukseen sopi vielä jääkaappi; avointa lattiatilaa jäi muutama neliö. 

Ahtaanpaikankammoista vähän hirvitti, mutta hyvinhän se meni. Ikkunasta oli upea maisema ulapalle.

Kultahiekkojen nimi ei ole tuulesta temmattu. Hiekkaranta hohti ilta-auringossa kultaisena. Alkuillan vietimmekin rannalla istuskellen ja tutustuen, sekä pikkaisen viiniä maistellen. Illalla saunottiin ja yritettiin uidakin, mutta ranta oli niin matala, että pitkään kahlatessakin vesi ylettyi vain polviin. Pakko oli kuitenkin kastella ja ensin kävelin vedessä neljällä raajalla, ja lopuksi läiskäytin itseni veteen. No vähän se virkisti.

Lauantaiaamuna vierusmökin leidit tulivat meille aamupalalle. Syötiin ja alettiin tuunata luonnoslehtiöitä. Gudrun Sjödenin kuvastoista leikkasimme kuvia, kuviota ja värejä. Ihan kivat niistä tuli. Luonnoslehtiöihin sitten oli tarkoitus kirjoittaa  ja maalata. No ihan maalaukseen ne eivät sopineet. Olivat sen verran ohutta paperia. Lauantain ohjelmassa oli vielä shindovenyttelyä rannalla ja intuitiivistä kirjoittamista.  Illansuussa sain shindohoidon ja niinhän siinä kävi, että seuraavana päivänä toispuoleinen ristiselkäkipu oli poissa.

Sunnuntaina vuorossa oli Kassu Halosen taidetaloon tutustuminen. Eipä siitä sen kummempaa. Siellä se oli vanha kansakoulu metsän keskellä. Jokainen voi halutessaan tutustua kohteeseen osoitteessa https://sites.google.com/site/kassuhalonentaidetalo/home

Kävimme myös Manamansalon metsäkirkolla 

 

sekä  ihastelemassa Euroopan Unionin vanhinta kallioperää esittelevää gneissikalliopaljastumaa.

Sunnuntaina oli myös Ullmannilaista uniryhmätyöskentelyä. Käytimme ryhmässä untani taivaankappaleista ja siitä. mitä vesimies ruukustaan kaatoi pihallemme.  Tähän metodiin voi halutessaan tutustua googlaamalla " uniryhmätyöskentely" ja /"luovat prosessit"

Maanantaina aamupalan jälkeen siivosimme ja pakkasimme autot. Ryhmähuoneessa ennen lähtöä teimme kristallihelmistä avaimenperät. Lossia odotellessamme ihastelimme luonnonkukkasten määrää ja kauneutta ojapientareilla. Ei näkynyt maitohorsmaa eikä jättipalsamia.

Kotimatkalla pysähdyimme vielä syömään ja sanoimme yhdelle leidille jäähyväiset. Jatkoimme matkaa kolmisin kuskia välillä vaihtaen. -Illansuussa olimmekin sitten kotopuolessa. 

                                                           💖 Precious life 💖

Pyörteitä pinnan alla-kirjaprojekti

Per aspera ad astra- Vaikeuksien kautta voittoon (oik. tähtiin) oli seinäkirjoituksena huoneessani asuessani vielä vanhempieni luona. Voitto on suloinen, kun siihen on liittynyt ponnistelua, kieltäytymistä (muista houkutuksista)  ja epätoivoakin. Nyt ne vaikeudet on voitettu. Kirja, täydellisen kaunis runo-/valokuvateos, on vihdoin kädessä. Vastoinkäymisiä oli paljon, osa itsestäni johtuvia, osa muista osallisista johtuvia.

Olen kirjoitellut runoja varhaisesta nuoruudesta lähtien. Yksi käsinkirjoitettu runokirjakin on olemassa. Kutsun sitä angstikirjaksi. Siihen on purettu kipeitä kasvamisen tuntoja ja rakkaussuhteita. Siitä ei ole julkaisuun.  Vuosien varrella olen kirjoitellut runoja ja vähän muitakin tekstejä kausiluntoisesti. Viimeinen kausi alkoi reilut kaksi vuotta sitten. Kirjoitin muutaman, mielestäni hyvän runon, ja ajattelin, että tätähän voisi jatkaakin. Olen tehnyt 20 vuotta iltatyötä. Siksi en ole voinut harrastaa mitään iltaisin. Vajaa kaksi vuotta huomasin sopivan aamupäiväkurssin ja sinne sitten ilmoittauduin. Ja se olikin parasta pitkään aikaan. Opettaja oli (on) todella hyvä inspiroiva ja innostava ja vielä oikein mukava ihminen.

Niin tämä vuoden alusssa laskeskelin, että nyt runoja saattaa olla kirjaksi asti. Jo ennen viime kesää olin päättänyt, että haluan kirjaani myös valokuvia. Sopivia valokuvia oli valmiina ja toiseksi ystävälläni oli hienoja kuvia, jotka ansaitsisivat tulla julkaistuksi.


Projekti alkaa

Tammikuun alkupuolella aloin etsiä netin kautta taittajaa, ja löysinkin sellaisen. Ihan ensimmäiseksi tuli selväksi, että yhteydenpitovälineemme tulisi  olemaan sähköposti. Kummallekkin kun puhelinkeskustelu oli haastellista etenkin ennestään tuntemattomien kanssa. Ensimmäinen ohje oli muuttaa leipätekstiksi ( ei sisennyksiä, ei otsikoita eikä lihavointia) kaikki runot ja tarkistaa valokuvien resoluutio, joka pitäisi olla 300 dpi (dots per inch). Järkkärikuvien kanssa ei tietenkään ongelmaa, mutta kovasti mietitytti kännykkäkameran kuvat. Pyysikin ystävääni lähettämään kuvat mahdollisimman suurena sähköpostin kautta. Aikaisemmin olin saanut ne whatsappin kautta, joka pienentää kuvia sen verran, että eivät ole painokelpoisia. Näin maallikkona sen ymmärsin.

Tammikuun puolessavälissä rekisteröidyin BoD:in (Books on Demand) asiakkaaksi, jonka sivuilta löysin paljon hyödyllistä tietoa mm. ladattavan aloituspaketin. BoDin sivuilla on myös hyödyllinen laskuri, jossa on kentät, joihin syöttää mm. tulevan kirjan koko, sivumäärä, sidonta/nidonta, paperilaatu,värillisten kuvasivujen määrä jne. Laskuri laskee kirjalle ovh:n, palkkion/ myyty kirja  sekä e-kirjan ovh:n.  Ja ja palkkion per myyty kirja.

Kevään (9.1.-15.4.) aikana kävimme taittajan kanssa sähköpostikeskusteluja 17 päivän aikana, helmikuussa ja maaliskuussa eniten ja maaliskuussa (13 päivän aikana). Ehkä asioiden hoitaminen puhelimitse olisi ollut kätevämpää.  Nyt joutui odottamaan (molemminpuolin) toisen vastausta ja toiseksi puhelinkeskuselussa voi välittömästi  tarkistaa olemmeko ymmärtäneet asian samoin.

Ongelmia oli myös omassa "päässä". Runojen järjestys tuotti päävaivaa, koska runoni ovat hyvin erilaisia tunnelmaltaan ja tyyliltään. Toiseksi  kuvasivujen  ja niihin sopivien runojen järjestäminen säännölliseksi, lamaannutti ja sokeutti minut täydellisesti. Lopulta selatessani runoja ja kuvia minulla "löi tyhjää". olin tullut sokeaksi runoille ja kuville.

Siinä vaiheessa ystäväni (kirjallisuuden ammattilainen) tuli apuun ja otti runot mukaansa ja laittoi ne järkevään järjestykseen. Hän oli muutenkin ollut koko ajan mukana kannustamassa kirjaprojektiani.
Tässä vaiheessa tulimme siihen tulokseen, että kuvasivut eivät tarvitse olla säännöllisin välimatkoin, vaan ne asettuvat runojen mukaan. sinne  sun tänne.


Sopimus 1

Päätin tehdä ensin  BoD-fun-(ilmainen) sopimuksella kaksi kirjaa (ja onneksi tein niin). Fun-sopimus itsessään ei maksa mitään, mutta kirjat tietenkin maksavat ja postikulut. Fun sopimukseella saat kirjaasi viivakoodin. Sopimus tehtiin 5.3. ja lähetin valmiit tiedostot (sisällys ja kansi) ohjeistuksen mukaan BoDiin. Ohjelma herjasi kännykkäkameralla otettuja kuvia, että resoluutio ei riitä. Olin juitenkin saanut tietoa, että esim iPhonen kuvat ovat painokelpoisia, vaikka ohjelman syöttö niitä herjaakin. Minulla oli myös yksi järkkärillä otettu diakuva ja toinen kinojärkkärillä otettu vanha kuva. Sumeita ne vähän ovat, mutta päätettiin, että kirjan ei tarvitsekaan olla viimeisen päälle sliipattu.


Sopimus 2

Sitten kävi niin, että halusin kirjan kansikuvan vielä originaalina kirjan loppuun, koska se on niin upea luomukuva (täysin käsittelemätön). Eikä muitakaan kuvia ole muokattu, lukuunottamatta kannessa olevaa kuvaa. Tästä seurasi, että kirjan selkämys paksuni hieman. Kysyin taittajaltani, että ei kai vain kannen teksti liikkunut liikaa oikealle. Hän vastasi, että ei, päinvastoin se siirtyi enemmän vasemmalle.

Tein BoD Classic sopimuksen. BoD Classicissa saat kirjallesi sekä viivakoodin että ISBN-numeron.  Syötin tiedostostot BoDin kirjantilausohjelmaan ja tilasin 35 kappaletta kirjaani ja jäin odottamaan, Pari viikkoa meni ja kirjalähetys tuli Saksasta. Mikä pettymys oli, kun kirjan kansiteksi oli liikaa oikeassa reunassa, Viimeiset kirjaimet menivät hiukan oikean reunan taitteeseen.

Luomukuva Saimaalta (Johanna)

Sopimus 3

Taittaja korjasi anteeksipyydellen kansisivun ja tein uuden sopimuksen ( BoD Classic) 10 kirjalle. Halusin saada kunnolliset kirjat ainakin niille, jotka ovat olleet mukana auttamassa projektiani.
Tiedostojen syöttö paino-ohjelmaan sujui huvin. Ohjelma toki herjasi iPhone-kuvia ja vanhoja kinokamerakuvia, mutta sillä ei ollut väliä. Sitten taas odottelemaan.

Näitä kymmentä kappaletta odotellessani lähetin taittajalle ja kuvaajalleni ensimmäisen version (jossa kannen teksti liikaa reunassa  sekä möin muutaman omakustannushintaan (taisi mennä hieman alle).
Sitten sain tietää, että sisäsivuilla oli ollut painossa tulleita töhryjä; tummempia ja vaaleampia poikkiraitoja tekstisivuille.  Ensimmäinen painos kirjastani oli todella sekundan näköinen.

Laskin jäljelläolevat kirjat näistä 35:sta. Jäljellä oli  22, joista 6 oli ilman töhryjä. Soitin BoDiin ja lähetin töhrysivuista näytteitä.  Laskin todennäköisyydellä, että  35 kirjasta 10 oli ehkä ilman töhryjä.  Lupasivat korvata.  Taas odotusta. Pari viikkoa siinä meni. Korvauksena töhryistä sain 18 kirjaa.


Priimatasoiset kirjat

Lopulta minulla on 28 priimatasoista kirjaa. Ja mitä tuo kaikki maksoi.

Taittajan palkkio              310
BoD Fun 2 kirjaa                36
Bod Classic                        69
kirjat 35 kpl                      354
BoD Classic                       69
kirjat 10 kpl                      136                   yhteensä 974 €

Yhden kirjan hinnaksi tuli 27,82 €


Seuraavaksi aion opetella taiton itse. Adoben InDesign ohjelma maksaa 25€/kk.

Jos olisin tehnyt itse taiton ja kaikki olisi mennyt ilman takapakkeja 28 kirjaa olisi tullut maksamaan:

Indesign 300 € (vuosi)
Bod Classic  69 €
kirjat n. 280  €                                          yhteensä 659,00 €


No oppirahat on kai aina maksettava. Seuraavaksi teen satukirjan, kuvittajakin on löytynyt ja yksi tapaaminen pidetty. Jännää.


Ps. Lahjoitan priimakirjoja vain niille, jotka ovat olleet projektissa mukana. Kikka 💖
 monenmoisesta avunannosta ja kannustuksesta. Johanna 💖 ihanista valokuvista ja Jarna 💖innostavasta ja inspiroivasta opetuksesta

                                      Olet kaiku kaukaisilta keväiltä

                                               olet virtaava vesi

                                               pyörre pinnan alla

                                                   Kevätsateen

                                           huokaus hiljaisuudessa

                                                  Kuuletko kun

                                                kuiskaan nimesi

                                                  pisaran ääntä

                                                   hiljaisemmin

MyHeritage -DNA-testin kertomaa

Tulin tehneeksi DNA-testin keväällä. Tilasin tarjouspaketin itselleni ja puoliso K:lle. Olin jo aikaisemin tehnyt tunnukset MyHeritageen sukututkimukseni vuoksi. Sukututkimusta onkin kertynyt monta tiedostoa, mutta vähän sekaisin ovat vieläkin.

Joidenkin mielestä DNA -testit ovat huijausta, mutta todisteena aloin saada sukulaisuus "matcheja" sellaisista, jotka tiesin jo. Viimeksi luin, että voi vaikeuttaa työpaikan saantia, jos on huonot perintötekijät. No tuohon en usko. Eiköhän päättäjillä ole tahto saada kaikki töihin,  tosin markkinatalous tarvitseen sen 4% työttömien joukon, muistaakseni se näin oli,

Alkusysäys testin tekemiseen oli toinen poikani, joka mietti kovasti  alkuperäänsä. Omasta mielestään hän ei ollut meidän kummankaan näköinen. Liekö miettinyt onko meidän lapsi ollenkaan. Olen lukenut joskus jostain, että useat lapset miettivät tuota asiaa jossain vaiheessa lapsuutta. Tuotahan minäkin olin miettinyt. Molemmilla, Erik-isällä ja Vilma-äidillä olivat ruskeat silmät. Veljellä ja minulla ne ovat siniset. Siskolla on ruskeat silmät ja muutenkin hän on kopio äidistämme. Minä olenkin isäni näköinen ja tarkemmin hänen äitinsä, Aino-mummon näköinen, tosin vähän pyöreämmillä kasvonpiirteillä.


No tilasin paketit ja ne saapuivat parissa viikossa. Oli lievää jännitystä onnistumisesta. Hyvinhän se meni.  Posken sisäpintaa pyöritettiin molemmin  puolin ja suljettiin koeputkeen ja sitten kirjekuoreen. Postitusmaksu oli jo maksettu, joten kirje vain postiin kohti  USA.ta.

Muutaman viikon kuluttua omalla My Heritage-sivustolla vastaukset olivat sitten luettavissa. K-puolison tulos oli aika yksinkertainen, hänessä on eniten suomalaista ja suuri osuus myös skandinaavia.

No, minun tulokseni oli aika erikoinen ja monivivahteinen. Eniten minussakin on suomalaista, mutta seuraavaksi eniten perimää alueelta Skotlanti-Irlanti-Wales, jossa eniten punatukkaisia maailmassa. Äitini sisarusparven kymmenestä lapsesta viisi oli punatukkaista, loput mustatukkaisia. Elisabet -isoäidin hiusten väristä en tiedä mitään. Ne olivat harmaat, kun olin pieni tyttö. Mutta silmät olivat siniset, sen muistan, Kaikki Elisabetin lapset olivat ruskea- tai vihreäsilmäisiä. Sen verran vahva oli ruskeasilmäisen isän Olli Aleksanterin perintötekijöidden vaikutus. Sisarusten punaväri oli todella vahva kuparinväri.- Olenkin ollut kiinnostunut kymrin kielestä, jota puhutaan Walesissa. Sieltä on tullut tekstiviesteissä joskus käyttämäni cwtch (lausutaan kuten butch), joka tarkoittaa sydämellistä halausta.

Olin aina olettanut, että äitini sukujuuret ovat puhtaasti saamelaiset. Olihan hän todistetusti Roju-Ellin jälkipolvea. Mutta sukututkimustietojen vaihtamisella erään pohjoissuomalaisen sukutukijan kanssa sain tietää, että äitini sukujuuret menevät myös pohjanmaalle ja sieltä Tornionjokilaaksoon Tornbergin pappissukuun. Yksi Tornberg oli ilmeisesti  rakastunut Roju-Ellin jälkeläiseen ja tuonut ehkä mukanaan punatukkaisuuden äitini sukuun.

Minun DNA coctailissa oli vielä Keski-Amerikka eli alue, jossa sijaitsi Mayojen korkeakulttuuri. Olenkin ollut kiinnostunut Maya-astrologiasta, jossa merkkini on valkoinen Itsevallitseva Tuuli.

Ja vielä DNA:ssa näkyi Keski-Aasia; Kazakstan, Kirgisia, Tadzikistan, Turkmenistan ja Uzbekistan. 
Sokerina pohjalla oli vielä pikkuripaus inuiittia. Inuiitit luetaan kuuluvaksi intiaaneihin.

Että sillee, on siinä geeniperimää, ei puhettakaan sisäsiittoisuudesta 😊

Pelon helvetti

Pelko on ollut evoluution kannalta ensiarvoinen tunnetila. Pelko on buustannut voimia taisteluun ja/tai tehnyt jaloista vikkelät. Pelkotila saa elimistön tuottamaan adrenaliinia, joka vaikuttaa keskushermostoon ja lisää sydämen sykettä ja siten parantaa suorituskykyä. Pitkään jatkunut pelkotila aiheuttaa stressiä ja pelko tunnetilana lisää adrenaliinin eritystä. Tämä lyhyesti pelon taustasta ja fysiologiasta.

Entäs sitten, kun et voi taistella, etkä paeta? Se on pelon helvetti. Sinne joutuu se, joka joutuu pelkäämään lapsensa menettämistä. Se on sitä, kun olet täysin kädetön, etkä voi tehdä mitään, Olet vallitsevien olosuhteiden armoilla. Tällaisia tapahtumia ovat mm. lapsen vakava sairastuminen, vammautuminen, päihderiippuvuus, katoaminen, epäinhimillisiin oloihin joutuminen esim. panttivangiksi tai vankilaan. Voit vain toivoa ja ehkä rukoilla.

Jokainen vanhempi varmasti pelkää lapsen menettämistä, mutta silloin kun se tulee todelliseksi, sitä ei voi tietää, kuin toinen, joka on kokenut saman pelon helvetin. "Ymmärrän sinua" saattaa joku sanoa. Älä sano, koska  et voi ymmärtää, jos et ole itse kokenut samaa, jos edelleen muistat syödä ja nukahdat illalla levolliseen uneen. Sillä kaikki normaali on kadonnut pelossa elävän elämästä.

Mikäli pahin tapahtuu, menettää lapsensa, ovi avautuu pois pelon helvetistä. Pelko häviää ja alkaa surutyö, joka kestää aikansa, mutta ikävä ja suru jäävät hiljaisiksi matkakumppaneiksi. Oli lopputulos mikä tahansa pelon helvetistä astuu ulos aina iho ohuempana. Tulee herkäksi kaikelle negatiiviselle; manipuloinnille, syyllistämiselle ja hyväksikäyttämiselle jne. "Mielummin yksin, kuin huonossa seurassa." Toisaalta taas kiitollisuus ja rakkaus  lisääntyy niitä läheisiä ja ystäviä kohtaan, jotka ovat vilpittömästi tukeneet ja jaksaneet seistä rinnalla vaikeassa ja pelottavassa elämäntilanteessa.

Allaoleva blogiteksti käsittelee naista, joka on käynyt helvetissä. Sopineeko myös mieheen? Voi olla, että mies on vähän erilainen, en tiedä?

https://www.elephantjournal.com/2016/08/how-to-love-a-woman-who-has-been-to-hell-back/

Kathy Parkerin blogista löytyy paljon mielenkiintoisia tekstejä:

https://kathyparker.com.au/

Oletko empaatti-12 piirrettä

"Kaikki empaatit ovat erityisherkkiä, mutta kaikki erityisherkät eivät ole empaatteja".

On ollut mielenkiintoinen ja avaava matka tutustua itseensä, ja vihdoinkin ymmärtää piirteitä, jotka ovat olleet minussa aina, jotka ovat joskus tehneet minusta ulkopuolisen tarkkailijan. Olen aina halunnut ymmärtää toisia ihmisiä ja heidän käyttäytymistään. Joskus se on edelleen helppoa, joskus taas ihmissuhde, läheinenkin, jää ikuiseksi mysteeriksi. Kun ymmärtää itseään paremmin,voi myös ymmärtää toista ihmistä paremmin.

Miksi väsyn niin nopeasti seurassa, jossa on kolme tai enemmän? Miksi kovat äänet ahdistavat niin, että kun esim. hälytysajoneuvo menee ohi, on pysähdyttävä ja laitettava sormet korviin? Miksi myös äärimäinen hiljaisuus tuottaa saman tunteet (Lapissa
vaaran päällä talvella kokemani täydellinen hiljaisuus)?   Näihin ja muihin askarruttaviin kysymyksiin olen saanut vastauksen. 

Tein allaolevan käännöksen jo kesällä, ja julkaisinkin jo sen, mutta poistin myöhemmin (samalla meni vahingossa kaksi muutakin julkaisua). Nyt julkaisen tekstin uudelleen:

Empaattiset ihmiset, empaatit, ovat ainutlaatuisia ihmisiä. He poikkeavat muista monella tavalla. Vaikka he eivät halua sitä myöntää, he ovat erittäin herkkiä. Jos lähelläsi on empaatti, niin sinun olisi hyvä tietää muutama asia:

Kaikilla empaateilla on seuraavat 12 piirrettä, mutta he yrittävät piilottaa ominaisuutensa sinulta ja kaikilta muilta. Huomioi tarkkaan seuraavat merkit:

Empaatit

1. ...ovat herkkiä.

Empaatit ovat synnynnäisiä parantajia. He tuntevat, että heidän on oltava vahvoja läheisilleen. Empaatit eivät halua olla millään tavalla rasitteena toisille. Sen vuoksi he piilottavat omat tunteensa, etenkin sen, että he ovat uskomattoman herkkiä, erityisherkkiä.

2. ...imevät itseensä toisten tunteita

Et ehkä ole huomannut, mutta jos sinulla on huono päivä, empaatilla on myös huono päivä. Tämä siksi, että empaatit imevät toisten tunteita, ja liioittelematta, he pystyvät tuntemaan toisen kipua jossain määrin. Kuitenkin empaatit vain harvoin puhuvat tästä  toisille. He eivät halua kuulostaa "hullulta", joksi moderni yhteiskunta saattaisi leimata heidät.

3. ... ovat introverttejä

Empaatit arvostavat viettää aikaa  yksin. He ovat niin herkkiä toisten energioille, että ainoa rauhallinen olotila heille on olla itsekseen. Empaatit eivät halua näyttää tai kuulosta töykeiltä. Yleensä he ovat ekstroverttejä introverttejä tai introverttejä, jotka osallistuvat ekstrovertteihin aktiviteetteihin silloin tällöin.

4. ...lataavat akkuja luonnossa

Jos sinusta tuntuu, että ystäväsi on empaatti, olet ehkä pannut merkille, että hän rakastaa olla ulkoilmassa. Usein he käyttävät jokaisen tilaisuuden mennäkseen luontoon, koska  luonto täyttää heidät positiivisella energialla.

5. ...ovat ihmisvalheenpaljastimia

Useimmat empaatit osaavat lukea toisia monilla tavoin. He pystyvät näkemään naamion taakse, paljastaen toisen todelliset aikomukset. Empaatit ovat erinomaisia huomaamaan valheen. Voi olla, että he eivät sano siitä mitään, mutta jokatapauksessa he muistavat sen.

6. ...antavat joskus liikaa

Koska empaatit ovat luonnostaan syntyneet parantajiksi, heillä on luonnollinen tarve auttaa toisia. Hyvin helposti he laittavat oman itsensä sivuun, joka voi aiheuttaa heille tunneperäisiä traumoja. Empaatit voivat murtua, jos he sivuuttavat omat tunteensa liian pitkään. Jos huomaat, että he tekevät liian paljon toisten eteen, voit varoittaa heitä siitä.

7. ...ovat maalitauluja negatiivisille ihmisille

Empaateilla ei ole tapana puhua itsestään, mutta he ovat hyvin tietoisia siitä tosiasiasta, että he ovat maalitauluja negatiivisille ihmisille, kuten manipuloijille. Manipuloijat viehättyvät empaateista, koska empaatit ovat anteeksiantavia ja ymmärtäväisiä.  Negatiivinen ihminen imee empaatin positiivisuuden ja vaihtaa sen tilalle oman negatiivisuutensa. Siksi empaatit aina pelkäävät sitä seuraavaa, joka suunnittelee tekevänsä hänestä maalitaulun.

8. ...ovat hyvin intuitiivisiä

Empaateillä on yhteys intuitioonsa. He voivat tehdä kiperiä ratkaisuja pelkällä vaistollaan. Empaatit tietävät kuinka valita, ja he tuntevat mitä universumi koettaa kertoa heille. He huomaavat asioita enemmän kuin saatat ajatella.

9. ...stressaantuvat helposti

Koska empaatit tuntevat tavalliset tunteet tehostuneina,he voivat hyvin helposti stressaantua ja murtua. Liian monta kohdetta yhtäaikaa voi olla äärimmäisen stressaavaa empaatille.Tällainen tilanne voi johtaa terveysongelmiin.

10. ...tulevat helposti hyväksikäytetyiksi

Ei kannata ajatella, että empaatit olisivat naiveja ja heikkoja, koska todellisuudessa he ovat älykkäitä ja vahvoja. He ovat vielä hyvin ymmärtäväisiä, ja he arvostavat jokaista ihmistä. Empaatit näkevät auringonpaisteen myrskyssäkin. Siksi manipuloijat käyttävät helposti heitä hyväkseen, koska he tietävät mistä narusta vetää.

11. ... rakastavat syvästi

Empaatit ovat uskomattoman rakastavia ihmisiä. He pitävät huolta niistä, joita rakastavat ja koko maailmasta, aidolla intohimolla. Empaatit rakastavat hyvin syvään. Heillä on syvään juurtunut arvostus ihmisiin lähellänsä. He ovat uskollisia kumppaneita ja parhaita ystäviä, joita voit koskaan kuvitella.

12. ...ovat luovia

Taideyhteisöissä on paljon empaatteja. Muusikot, kuvataiteilijat, kuvanveistäjät, näyttelijät, kirjoittajat ovat hyviä tuntemaan toisten tunteita. Monet empaatit ovat taiteilijoita, mutta he eivät pidä siitä suurta ääntä. He ilmaisevat tunteitaan taiteensa kautta. Heidän lahjakkuutensa antaa heille väylän vapauttaa tunteet, jotka he ovat imeneet itseensä.

http://www.thinkinghumanity.com/2017/11/12-characteristics-of-empaths-that-they-try-to-conceal.html

Kokkola-kesäkaupunki 2

Jokakesäinen vierailu syntymä- ja ex-kotikaupungissa (30 vuotta) on taas takana. Ystäväni kanssa siirryimme lauantaina Harrbådasta Kokkolan keskustaan. Kirjauduimme hotelli Seurahuoneelle jo puolilta päivin. Huoneessa odotti ihanuudet; vesiklosetti ja suihku. Suihkun ja pienen lepohetken jälkeen menimme paikalliseen Amarilloon syömään.

Alkuillasta kävelimme torin poikki hotelli Kaarleen, jossa alkoi tapahtuma  "Nuoppari 50-vuotta".
Ensimmäinen Nuopparin tapahtuma oli "Pileet" v. 2006. Paikalla oli n. 30 "ikinuorta", ja tilaisuus alkoi hiljaisella hetkellä poismenneiden muistolle. Sitten seurasi illallinen ja sen jälkeen ohjelmassa oli vapaata seurustelua.

Tapasin mm. kaksi vanhaa luokkakaveria, joita en tosin tunnistanut miettimisen ja vihjeidenkään jälkeen. Vasta kun he kertoivat nimensä, niin muistin. He kertoivat myös tapahtumia, joissa olin ollut mukana, mutta oma muistini oli pyyhkinyt ne pois. Erikoista oli myös se, että he tunnistivat minut sanoen, että et ole muuttunut yhtään. No hei, ehkä kuitenkin.

Meille oli varattu yökerhotilat illanviettoon. Yökerhossa soi 70-luvun musiikki ja muutama siellä intoutuikin tanssimaan. En oikein jaksanut viihtyä pimeässä yökerhossa,  koska ulkona oli ihana, lämmin  kesäilta. Muutenkin tämä "höspi" alkoi väsyä ihmispaljouteen ja koviin ääniin. Niinpä jo klo 23:00 matkasin torin poikki hotellille. Istuin kyllä hetken hotellin baarissa, join yhden oluen ja kuuntelin, kun nuorimies lauloi kauniisti Mikael Gabrielin "Kipua"-biisin rakastetulleen, toiselle nuorelle miehelle. Oli tosi herkkää, kyynel vierähti poskelle.

Yöllä sitten hikoilin kuumassa hotellihuoneessa ja juttelin puhelimessa lähes kaksi tuntia ystäväni kanssa. Nukahdin vasta, kun kämppis kömpi aamuyöstä vuoteeseensa. Aamulla sitten oli paras osio hotellielämästä; hotelliaamiainen, jonka jälkeen pieni lepohetki ja huoneen luovutus.

Aamuinen Torikatu

Päivä oli tosi kuuma. Kolme huonosti nukuttua yötä takana oli vienyt voimia, joten ajoimme Ykspihlajaan, lapsuuteni maisemiin. Lahdenperän uimaranta oli minun lapsuuteni uimaranta, asuimmehan tosi lähellä sitä. Maisema on muuttunut kokonaan. Nyt entistä uimarannalle vievää savi-/hiekkatietä ei ole. Satamakadulta uimarannalle vievä alue on täynnä uusia omakotitaloja, tosin viehättäviä puutaloja, erkkereineen ja verantoineen.

Kauan sitten rannalle vei junarata, jossa oli kolme päätepistettä, jotka ulottuivat mereen asti, joista uitetut tukit nostettiin junavaunuihin. Näitä rataulokkeita kutsuttiin nimillä ykkönen, kakkonen ja kolmonen. "Mennääkö uimaan ykköselle vai kakkoselle?" oli tyypillinen kysymys  uintireissua suunniteltaessa. Ykkönen oli kyllä paras, suurin ja suosituin. Kotoa matkaa uimarannalle oli n. 500 metriä. Kerran olimme naapurin tyttöjen kanssa kävelemässä rataa pitkin uimarannalle, niin juna pysähtyi  ja pääsimme höyryveturin kyydissä uimaan sen lopun 300 metriä. Naapurin tyttöjen isä oli veturinkuljettaja.

Uituamme kolme kertaa ja vähän hiekassa makoiltuame ajoimme pienen matkan päähän kahvila Sahaan. Kahvila Saha on entiseen sahamiljööseen perustettu monitoimikulttuurikeidas. Vierailu Sahassa on jokakesäinen "must". Tällä kertaa ei ollut musiikkia tarjolla, mutta aurinkoa, laineiden liplatusta meren tuoksussa ja pientä puheensorinaa kylläkin. Vilahtihan siinä  Elsa-koirakin, vielä tötterö päässä ja takaosasto parturoituna toukokuisen koirahyökkäyksen jäljiltä.

Näitä rannoilta isäni pelasti 50-luvulla teinitytön hukkumasta. Isäni oli ollut 5-vuotiaan veljeni kanssa soutuveneellä keräämässä uppotukkeja. Isäni oli havahtunut avunhuutoihin ja tietoon, että  yksi tytöistä ei ole noussut pinnalle. Isäni oli riisunut rannekellonsa, antanut sen veljelleni ja  sanonut: "Isi menee nyt uimaan, pidä huoli isin kellosta". Sitten hän ui tyttöjen luokse ja sukeltanut muutaman kerran ja löytänyt tytön. Tyttö elvytettiin ja toimitettiin abulanssilla sairaalaan, ja hän selvisi. Miten hienosti isäni selittikään asian veljelleni, että hän ei hätääntyisi. Poikahan jäi ajelehtivaan veneeseen. Huhhuh aika pelottavaa.

Myös äitini pelasti näillä vesillä lapsen, pojan, joka oli jäänyt pää alaspäin roikkumaan henkseleistä vesirajaan. Henkselit olivat jääneet kiinni johonkin lautakasaan. Näillä kulmillahan oli saha, ja sahatavarat, lautakasat ym. ulottuivat aivan mereen asti.



Hesari on huomioinut Kahvila Sahan 21.7.otsikolla: "Kesällä Suomi on täynnä persoonallisia kahviloita".

Sahan sisääntulo

Yksityiskohta

Saha, meren puolelta. WW etualalla, lähellä rantaa

Lähtömaljat, Näkemisiin Kokkola, Ykspihlaja ja saha

 Precious Life 💖