Kaksi ystävystä

Syksyllä aloitin kirjoittajaryhmässä työpaikkani Jyvälän kurssin, "Elämäni Tarinat". Meitä on kahdeksan kirjoittajaa (kuusi naista ja kaksi miestä) ja kaikki niin  erilaisia kirjoittajia; ihania ja empaattisia ihmisiä. Ryhmän opettaja Jarna, on oikea velho. Hän saa kirjoittajan oman äänen kuuluviin innostavilla tehtävänannoilla. Kirjoittaminen on tullut helpoksi hänen avullaan. Sanoinkin heti syksyllä, että nyt olen löytänyt oman paikkani.

Tässä loka- marraskuussa kirjoittamani dialogi. Ohjeistuksessa oli mm. kolme koota: Keksittyä, koettua ja kuultua. Toka olen minä.     

T           

Kaksi ystävystä, sielunsiskoja, keski-iän jo ohittaneet, istuvat lempeän takkatulen ääressä. Viini lasissa on punaista ja mehevää. Harvakseltaan siemaisevat lasista tumman kulauksen. Nyt ei ole kiire minnekään, eikä tarkoitus ole humaltua, kuten joskus nuoruudessa. Turisevat niitä näitä, kuin monena iltana ennenkin. Lempeät katseet silmiin, saattelevat muistelemaan aikoja ennen kuin he tapasivat. Nämä tarinat ovat käyty jo moneen kertaan läpi silloin, kun halusi tietää toisesta kaiken. Päästä mukaan siihen elämään, jossa itse ei ollut mukana, ja halusi tuntea toisen kokona

-          Eka

-          Kasvoin maaseudulla. Meillä oli perinteinen maatila; lehmiä, hevosia, kanoja ja lampaita. Isovanhemmat asuivat samassa pihapiirissä. Meitä lapsia oli kuusi. Olin nuorin lapsista. Aina oli kavereita ja isovanhemmat katsoivat meidän lasten perään, kun vanhemmat olivat kiireisiä töissään. En haluaisi koskaan unohtaa sitä lapsuuden maalaismaisemaa, jossa sain kasvaa: elämistä siellä, vuodenaikoja, tuoksuja ja makuja. Tuntui, että aina oli hyvä ja kirkas sää.

Kerro sinä ystäväni, mitä sinä et haluaisi unohtaa.

Toka  

Minä kasvoin kaupungissa meren rannalla. Perheemme oli jo viidennen polven kaupunkilaisia. Meitä lapsia oli kolme. Minäkin olin nuorin ja kaikkein omituisin. Koko perheeni urheili, mutta minä halusin vain lukea ja piirtää. Olin hidas ja haaveileva, minusta ei ollut urheilijaksi. Vanhempani olivat yrittäjiä ja kovin kiireisiä. Opin lukemaan jo viisivuotiaana kenenkään opettamatta. Siitä lähtien luin melkein aina, tai lauloin. Illalla otin laulukirjan iltasadukseni ja lauloin niin kauan, että kurkkuun alkoi sattua.  En haluaisi unohtaa sitä, kun isä tuli illalla peittelemään ja sanomaan hyvää yötä.

Minkälainen lapsi sinä olit?

Eka

Minä olin aika meneväinen, aina liikkeessä. No, kyllä mekin lapset saimme haaveilla ja leikkiä, mutta maatalon työt kuuluivat luonnollisena osana elämäämme. Kuinka sitä voisikaan pitää työnä, kun sai antaa vastasyntyneelle karitsalle maitoa tuttipullosta. En haluaisi koskaan unohtaa niitä ihania auringonpaisteisia kesäaamuja kotitalon portailla, kun istuimme siskojen kanssa paljain jaloin, kukkaisissa kesämekoissa. Peipot lauloivat aamulaulujaan ja lempeä kesätuuli toi kedon kukkasten tuoksun portaille, hiljentäen hetkeksi sisarusparven kepeän porinan.

Olitko aina kaupungissa, pääsitkö koskaan luontoon?

Toka

No, pääsin tietenkin. En haluaisi unohtaa kesäpäiviä meren rannalla. Kesäsunnuntaisin lähdimme serkkujen perheiden kanssa kalliorannoille viettämään yhteistä aikaa.  En haluaisi unohtaa, kun isä nosti minut harteilleen vaikeakulkuisessa maastossa. Vaikka vähän pelotti olla niin korkealla, isän isot päivettyneet kädet pitivät minusta tiukasti kiinni.  Aikuiset virittivät kallionkoloon nuotion ja keittivät kahvia. Sitten hiilloksella paistoimme makkaraa. Koko päiväksi riitti mukavaa toimintaa; uintia ja tutkimuksia kallionkoloissa. Oli se vaan niin, ihanaa ja huoletonta aikaa.

Eka

En haluaisi myöskään unohtaa omien lasteni syntymää ja kasvun vuosia. Sitä iloa, kun pieni ihminen, joka on taistellut tiensä sydämesi alta maailmaan, lasketaan vatsallesi, ja katseet kohtaavat ensimmäistä kertaa.  En haluaisi unohtaa lapsuusvuosia; uusien taitojen oppimista, kouluaikoja ja viimein kotoa poismuuttamista. En haluaisi unohtaa sitä hetkeä, kun tyttäreni kertoi, että minusta tulee mummo. Voi sitä iloa, onnea ja riemua. Se oli kyllä maailman ihanin uutinen. Tyttärentytär on minulle hyvin tärkeä ja läheinen ja minä hänelle. Meidän perheen naisketju on nyt kolmessa polvessa. Haluaisitko sinä lapsenlapsia?

Toka

En tiedä haluaisinko, mutta toivoisin ainakin. Se ei ole minun haluni, joka on päällimmäisenä. Jokaisella on oma elämänsä elettävänään. Minulle ei tarvitse lapsenlapsia tehdä. Toivoisin lapsilleni  lapsia ihan vain heidän itsensä vuoksi. Lapsi antaa uudenlaisen perspektiivin koko elämään. Miten helpottavaa ja tervettä onkaan laittaa toinen oman itsensä edelle. En haluaisi unohtaa, että omat vanhempani eivät koskaan painostaneet minua parisuhteeseen tai tekemään heille lapsenlapsia. Sen haluan suoda myös omille lapsilleni. Enkä halua unohtaa niitä kaikkia rakkaita ihmisiä tieni varrella. En halua unohtaa niitäkään, joiden kanssa tiet risteytyivät hetkeksi, ja jotka antoivat kukin jonkinlaista evästä matkan varrelle.

Eka

En halua unohtaa kiitollisuutta kaikesta siitä mitä on saanut ja siitä, kun meidän tiemme kohtasivat. Se tunne, että tässä on jotain enemmän. Saatellessamme toisiamme kotiin, vaihdoimme vuoronperään suuntaa, koska emme pystyneet eroamaan. Juttua olisi riittänyt loputtomiin. Oli saatava kiinni ne vuodet, kun emme tunteneet vielä toisiamme.

Toka

Minä en halua unohtaa sinua koskaan. Sinun kanssasi on niin helppo ja hyvä olla. Olen saanut sinulta niin paljon. Ethän vain ole unohtanut mitä olet luvannut?

Eka

No en nyt muista. Olen tainnut unohtaa.

Toka

 En halua, että unohdat tulla viereeni vuoteeseen ja pitää minusta lujasti kiinni, kun on se viimeinen hetki.

Eka

Ai se. En ole unohtanut. Älä sinäkään unohda, jos minä olen se, joka ensiksi lähtee.

Tuli takassa on sammunut. Viinipullo on tyhjä. Vähän kankeasti sielunsiskot kohottautuvat nojatuoleiltaan, halaavat lämpimästi, toivottavat hyvät yöt ja käyvät vuoteisiinsa.