Väliaikainen paratiisi avautuu keittiön ikkunasta itään päin. Aamuaurinko valaisee ensin keittiön ikkunan ja vähitellen laskeutuu pihamaalle tervehtien ensin purppuratuomea ja kirsikkapuuta sitten syreenipensaita, kunnes koko piha kylpee ihanassa auringonpaisteessa. Tämä on paratiisi. Väliaikainen siksi, että tämä kestää vain hetken. Ensin syksy repii puut ja pensaat paljaaksi palelemaan. Sitten lumi peittää maan, ja paratiisista on jäljellä vain muisto ja unelmat seuraavasta kesästä. Näin se menee, vuodesta toiseen.
Väliaikainen paratiisi voi tarkoittaa myös ihmisen mieltä tai olotilaa. On hyväksyttävä, että elämä ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista. Välillä on tanssittava nokkosten päällä. Ja ruusuillakin tanssiessa on muistettava varoa niitä piikkejä, varsinkin jos ja kun tanssii paljain jaloin. Piikit nypitään, haavat hoidetaan ja taas tanssitaan.
On aikoja, jolloin sydän riemuitsee ja täyttyy ylitsepursuavasta onnesta. Sitten seuraa pudotus syvimmistä syvimpään tummaan aallokkoon. Tuossa aallokossa luulet hukkuvasi, mutta juuri kun olet vajoamassa pinnan alle, saat voimaa aloittaa kamppailun. Vedät keuhkot täyteen ja puret hampaat yhteen ja mielessäsi sanot voimasanan ja olet pelastunut.
Sain ystävältäni hänelle lähettämäni kirjeen takaisin. Kirjeen kirjoittamisen aikoihin olin 21-vuotias. Näin kirjoitin: "Kaikkee ja kaikenlaista on sattunut. Kivaa ja vähemmän kivaa. Mutta tässä ollaan ja sydän lyö ja keuhkot nousee ja laskee aivan tasaisesti. Siis onhan kaikki hyvin. Ja veri. Tärkeä veri. Kiertää. Lämmin veri pitää minua elossa. Ja mä olen olemassa. Eikö oo kivaa olla olemassa ja elää..."
Aivan...pohdiskeleva nuori nainen
😗
Syreenien kukintaa odotellessa.
On aikoja, jolloin sydän riemuitsee ja täyttyy ylitsepursuavasta onnesta. Sitten seuraa pudotus syvimmistä syvimpään tummaan aallokkoon. Tuossa aallokossa luulet hukkuvasi, mutta juuri kun olet vajoamassa pinnan alle, saat voimaa aloittaa kamppailun. Vedät keuhkot täyteen ja puret hampaat yhteen ja mielessäsi sanot voimasanan ja olet pelastunut.
Sain ystävältäni hänelle lähettämäni kirjeen takaisin. Kirjeen kirjoittamisen aikoihin olin 21-vuotias. Näin kirjoitin: "Kaikkee ja kaikenlaista on sattunut. Kivaa ja vähemmän kivaa. Mutta tässä ollaan ja sydän lyö ja keuhkot nousee ja laskee aivan tasaisesti. Siis onhan kaikki hyvin. Ja veri. Tärkeä veri. Kiertää. Lämmin veri pitää minua elossa. Ja mä olen olemassa. Eikö oo kivaa olla olemassa ja elää..."
Aivan...pohdiskeleva nuori nainen
😗
Syreenien kukintaa odotellessa.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti