Kokkola-kesäkaupunki 2

Jokakesäinen vierailu syntymä- ja ex-kotikaupungissa (30 vuotta) on taas takana. Ystäväni kanssa siirryimme lauantaina Harrbådasta Kokkolan keskustaan. Kirjauduimme hotelli Seurahuoneelle jo puolilta päivin. Huoneessa odotti ihanuudet; vesiklosetti ja suihku. Suihkun ja pienen lepohetken jälkeen menimme paikalliseen Amarilloon syömään.

Alkuillasta kävelimme torin poikki hotelli Kaarleen, jossa alkoi tapahtuma  "Nuoppari 50-vuotta".
Ensimmäinen Nuopparin tapahtuma oli "Pileet" v. 2006. Paikalla oli n. 30 "ikinuorta", ja tilaisuus alkoi hiljaisella hetkellä poismenneiden muistolle. Sitten seurasi illallinen ja sen jälkeen ohjelmassa oli vapaata seurustelua.

Tapasin mm. kaksi vanhaa luokkakaveria, joita en tosin tunnistanut miettimisen ja vihjeidenkään jälkeen. Vasta kun he kertoivat nimensä, niin muistin. He kertoivat myös tapahtumia, joissa olin ollut mukana, mutta oma muistini oli pyyhkinyt ne pois. Erikoista oli myös se, että he tunnistivat minut sanoen, että et ole muuttunut yhtään. No hei, ehkä kuitenkin.

Meille oli varattu yökerhotilat illanviettoon. Yökerhossa soi 70-luvun musiikki ja muutama siellä intoutuikin tanssimaan. En oikein jaksanut viihtyä pimeässä yökerhossa,  koska ulkona oli ihana, lämmin  kesäilta. Muutenkin tämä "höspi" alkoi väsyä ihmispaljouteen ja koviin ääniin. Niinpä jo klo 23:00 matkasin torin poikki hotellille. Istuin kyllä hetken hotellin baarissa, join yhden oluen ja kuuntelin, kun nuorimies lauloi kauniisti Mikael Gabrielin "Kipua"-biisin rakastetulleen, toiselle nuorelle miehelle. Oli tosi herkkää, kyynel vierähti poskelle.

Yöllä sitten hikoilin kuumassa hotellihuoneessa ja juttelin puhelimessa lähes kaksi tuntia ystäväni kanssa. Nukahdin vasta, kun kämppis kömpi aamuyöstä vuoteeseensa. Aamulla sitten oli paras osio hotellielämästä; hotelliaamiainen, jonka jälkeen pieni lepohetki ja huoneen luovutus.

Aamuinen Torikatu

Päivä oli tosi kuuma. Kolme huonosti nukuttua yötä takana oli vienyt voimia, joten ajoimme Ykspihlajaan, lapsuuteni maisemiin. Lahdenperän uimaranta oli minun lapsuuteni uimaranta, asuimmehan tosi lähellä sitä. Maisema on muuttunut kokonaan. Nyt entistä uimarannalle vievää savi-/hiekkatietä ei ole. Satamakadulta uimarannalle vievä alue on täynnä uusia omakotitaloja, tosin viehättäviä puutaloja, erkkereineen ja verantoineen.

Kauan sitten rannalle vei junarata, jossa oli kolme päätepistettä, jotka ulottuivat mereen asti, joista uitetut tukit nostettiin junavaunuihin. Näitä rataulokkeita kutsuttiin nimillä ykkönen, kakkonen ja kolmonen. "Mennääkö uimaan ykköselle vai kakkoselle?" oli tyypillinen kysymys  uintireissua suunniteltaessa. Ykkönen oli kyllä paras, suurin ja suosituin. Kotoa matkaa uimarannalle oli n. 500 metriä. Kerran olimme naapurin tyttöjen kanssa kävelemässä rataa pitkin uimarannalle, niin juna pysähtyi  ja pääsimme höyryveturin kyydissä uimaan sen lopun 300 metriä. Naapurin tyttöjen isä oli veturinkuljettaja.

Uituamme kolme kertaa ja vähän hiekassa makoiltuame ajoimme pienen matkan päähän kahvila Sahaan. Kahvila Saha on entiseen sahamiljööseen perustettu monitoimikulttuurikeidas. Vierailu Sahassa on jokakesäinen "must". Tällä kertaa ei ollut musiikkia tarjolla, mutta aurinkoa, laineiden liplatusta meren tuoksussa ja pientä puheensorinaa kylläkin. Vilahtihan siinä  Elsa-koirakin, vielä tötterö päässä ja takaosasto parturoituna toukokuisen koirahyökkäyksen jäljiltä.

Näitä rannoilta isäni pelasti 50-luvulla teinitytön hukkumasta. Isäni oli ollut 5-vuotiaan veljeni kanssa soutuveneellä keräämässä uppotukkeja. Isäni oli havahtunut avunhuutoihin ja tietoon, että  yksi tytöistä ei ole noussut pinnalle. Isäni oli riisunut rannekellonsa, antanut sen veljelleni ja  sanonut: "Isi menee nyt uimaan, pidä huoli isin kellosta". Sitten hän ui tyttöjen luokse ja sukeltanut muutaman kerran ja löytänyt tytön. Tyttö elvytettiin ja toimitettiin abulanssilla sairaalaan, ja hän selvisi. Miten hienosti isäni selittikään asian veljelleni, että hän ei hätääntyisi. Poikahan jäi ajelehtivaan veneeseen. Huhhuh aika pelottavaa.

Myös äitini pelasti näillä vesillä lapsen, pojan, joka oli jäänyt pää alaspäin roikkumaan henkseleistä vesirajaan. Henkselit olivat jääneet kiinni johonkin lautakasaan. Näillä kulmillahan oli saha, ja sahatavarat, lautakasat ym. ulottuivat aivan mereen asti.



Hesari on huomioinut Kahvila Sahan 21.7.otsikolla: "Kesällä Suomi on täynnä persoonallisia kahviloita".

Sahan sisääntulo

Yksityiskohta

Saha, meren puolelta. WW etualalla, lähellä rantaa

Lähtömaljat, Näkemisiin Kokkola, Ykspihlaja ja saha

 Precious Life 💖

Leikkivät Luovat Leidit

On olemassa Fb-ryhmä ylläolevalla nimellä. Ryhmä on suljettu, mutta jäseniä voidaan ottaa mukaan tietyin ehdoin. "Ryhmän tarkoituksena on luoda rento ja leikkimielinen yhteisö, jossa eri luovan ja/tai muun alojen ammattilaiset ja harrastajat kohtaavat oman virkistyksesnä merkeissä, järjestäen pienimuotoisia yhdessäolonhetkiä, kukin tuoden ryhmään omaa osaamistaan.Esim, kokkaava henkilö voi osallistua muihin tapahtuman sessioihin. Kustannuksena,  tulee vain majoitus,matkat ja ruokailu." Kustannukset pyritään pitämään mahdollisimman pieninä.

Leidien ensimmäinen viikonloppu järjestettiin menneenä viikonloppuna Kokkolassa Harrbådan majakan läheisyydessä idyllisessä vanhassa huvilassa.  Todellisuudessa torni ei ole majakka, vaan linjaloisto. Linjaloistot ovat mantereella ja majakat saaressa.

Harrbådasta kerrotaan tarinaa neidosta, joka hukkui niemen edustalla ja on jäänyt kummittelemaan alueelle. Valkoisiin vaatteisiin pukeutuneen neidon kerrotaan kummittelevan juuri majakassa.  On myös olemassa lyhytelokuva "Harrbådan neito".

Harrbådasta enemmän:
https://retkipaikka.fi/harrbadan-kummitteleva-majakka-ja-monimuotoinen-ulkoilualue/


Heinäkuisena torstaina viisi leidiä eri puolilta Suomea saapui Harrbådaan etsimään luovuutta ja kokeilemaan enemmän tai vähemmän tuttuja taidemuotoja. Luvassa oli tanssia, akvarellimaalausta, kirjoittamista, väritulkintaa ja runoja. 

Petipaikkojen valtauksen jälkeen siirryimme huvilan aurinkoiselle patiolle tervetuliasmaljoille. Esittätymiskierroksella jokainen sai kertoa itsestään sen mikä tuntui tärkeältä; toisilla tärkeää oli enemmän, toisilla vähemmän. Kuitenkin selväksi tuli keitä olemme. Jätin esittäytymiskierroksen väliin, koska kaikki olivat minulle ennestään tuttuja ja minä heille ja toiseksi minulla oli kiire päästä itse toimintaan.

Ensimmäiseksi ohjelmassa oli akvarellimaalausta, jota ohjasi kuvataiteilija. Tutuksi tuli harmonia ja  akvarellimaalauksen tekniikkaa. Tunnelma oli leppoisa, vaikka amatöörit eivät oikein uskoneetkaan taitoihinsa. Ohjaajan neuvoilla kaikki onnistuivat.  Työt jätettiin kuivumaan aurinkoon, ja sitähän riitti.

Leidit vakavina opetustuokiolla

Ruokailun jälkeen harjoittelimme kirjoittamista kevyellä ohjeistuksella. Jokainen löysi oman äänensä ja yllättyi iloisesti; tarinat ovat jo meissä ja olemme niin täynnä tarinoita, jotka vain odottavat ulostuloa.

"Niljakas matelija. Kuin ankerias livahdat kaislikkoon ja jätät jälkeesi pienen pyörteen. Paula vai harppuuna? Syödyksi tulemisen pelosta sinäkin hätäpäissäsi kudet liian moniin seisoviin vesiin." ML

Alkuillasta kävelimme majakan ohi pikkurannalle, jossa kaksi meistä uskaltautui uimaan. Oli matalaa, mutta vesi oli lämmintä. Ilta oli lämmin patiolla istuskellessa.  Kuulimme osallistujien omia runoja.  Runosäkeet vaimenivat ja vaihtuivat toisenlaiseen tarinointiin. Aurinko jo ehtikin laskea ennenkuin ensimäiset leidit vetäytyivät petipaikoille. Muutama leidi jaksoi pitkälle yli keskiyön.

 Perjantaiaamuna kömpi enemmän tai vähemmän väsyneitä leidejä kahvinkeittoon. Päivän luovuusverryttelyn aloitimme akvarellimaalauksella. Nyt opimme disharmonian ja lisää tekniikkaa. Tuli hienoja töitä ja vähemmän hienoja (omani). Mukava oli maalata ihanassa ympäristössä; meren tuoksu ja leppeä merituuli. Siinä kesän paras cocktail.

Rannikolle, kun pääsee, niin yksi on pakollinen; uinti meressä. Vaikka niemennokalle ei ole pitkä matka (n. 500 m) , päätimme mennä autolla. Vesi oli lämmintä ja matalaa sekä aika kivinen pohja.  Saimme kahlata aika pitkälle, että vesi ulottui puolisääreen. Uimme käsipohjaa eteen ja taakse. Virkistihän se mukavasti. 

Iltapäivällä oli ohjemassa väritulkintaa henkilökohtaisesti. Jokainen sai samalla sielunsuunnitelman opastamaan tulevia askeleita. Minulle tuo oli tehty jo aiemmin, niin sekin jäi osaltani väliin. 

Loikoilua ja Fuubon tervehdys

Alkuillasta oli itämaisen tanssin alkeita. Kilisevät huivit lanteillaan leidit askelsivat itämaisen tahtiin "palasina". Ja löytyihän se leidien lantio ja muut "palaset". Ei se ihan helppoa ollut, mutta huumorilla ja leikkimielellä tanssahtelu alkoi hiukka sujua. Kaunista oli ohjaajamme liikehdintä 30 vuoden kokemuksella. Ihailtavaa.

Illalla kolme meistä lähti majakalle valkoisissa vaatteissa. Alinperin oli tarkoitus iltahämärissä tanssia majakan juurella, mutta aurinko olisi laskenut varsin myöhään, joten otimme vain dramaattisia valokuvia majakan juurella. 

Aamukahvilla punnitsimme kokemustamme; mikä oli hyvää ja missä korjaamiseen varaa. 
Hyviä kokemuksia oli saatu; erityisesti paikka, meren läheisyys oli monelle se kaikista suurin juttu. Huvila oli ihana, tosin ilman omaa rantaa. Sitä aamu-uintia moni kaipasi. Rantaan oli sen verran matkaa, että lyhyillä yöunilla, tallustaminen helteessä ei ollut houkuttelevaa. Pieniin oppimisiin oltiin tyytyväisiä ja yllätykseen, että osasi ja oppi uutta.  Sääkin helli meitä, pari pientä sadekuuroa selätettiin huvilan olohuoneessa makkaraa paistaen ja kirjoittaen toistamiseen. 





Korjaamisenkin varaa löytyi: Tällaisilla sessioilla on hyvä olla "ryhmän vetäjä/johtaja. Se olisi ollut minun tehtäväni, kai. Laatia aikataulut ja esim. puheenvuorojen jakaminen, jotta kaikki saisivat äänensä kuuluviin. Ryhmässä on aina niitä, jotka ottavat ison tilan ja niitä, jotka helposti jäävät sivummalle. Toinen ongelma oli se, että itse jotenkin jäin pois ryhmästä. Olisin halunnut olla enemmän osa ryhmää, mutta ryhmänjohtajalla on kuitenkin eri rooli. Tätä tapahtumaa reflektoidessani ystäväni (alan ammattilainen) sanoi, että joskus ryhmä ryhmäytyy niin hyvin, että jäsenet kääntyvät ryhmänjohtajaa vastaan. No ei nyt ihan niin meille käynyt 😏




Aamukahvien jälkeen kerättiin kamppeet ja lähdettiin. Yksi lähti Ouluun, kaksi Jyväskylää päin ja kaksi (minä mm.) hotelli Seurahuoneelle ja siitä Nuoppari 50-vuotta- tapahtumaan. Mutta se onkin jo toinen tarina. 

                                             Precious friends 😅