lauantai 9. syyskuuta 2017

Näin minusta tuli tyttö



Caitlin Moranin kirjasta:"Näin minusta tuli tyttö" luku 24. Kaikille kasvavien tyttöjen äideille, tuleville naisille ja ihanille varttuneille naisille. (Passaa myös pojille ja miehille.):

Mitä pitää tehdä, kun on rakentanut itsensä - ja sitten huomaa, että on käyttänyt ihan vääriä rakennuspalikoita?

Palikkatornit kaadetaan ja aloitetaan alusta. Se on teinivuosiksi annettu tehtävä - pitää rakentaa ja purkaa ja sitten taas rakentaa, kerta kerran jälkeen uudestaan, loputtomasti, ihan kuin kaupunki nopeutetussa filmissä, se kohoaa nousukaudella tai tuhoutuu sodassa. Uusia versioita pitää kehittää loputtomasto ja pelottomasti- koko ajan pitää pistää kaikki peliin, ja vaikka häviää kaiken, pitää aina ottaa uusi riski, uudestaan ja uudestaan. Uusi versio, uusi versio, uusi versio.



Neljätoistavuotiaalle ei kerrota tätä, sillä ne, joiden pitäisi opastaa elämässä, ovat omat vanhemmat - juuri ne ihmiset, jotka rakensivat sen version, johon olet niin täysin tyytymätön. He tekivät oman mielensä mukaisen version. He tekivät sellaisen version, jota he itse tarvitsevat.  He muovasivat sinut oman tietämyksensä nojalla ja rakkaudesta - siksi he eivät kykene näkemään, mitä sinä et ole: kaikkia niitä aukkoja, joiden tunnet jättävän sinut suojattomaksi. Sinun  sukupolvesi voi kuvitella edessään olevat mahdollisuudet, mutta heille sellaisia ei ollut olemassakaan. He ovat tehneet parhaansa heille tutun ja käsillä olevan silloisen teknologian avulla - nyt kuitenkin kaikki riippuu sinusta, sinun omasta urheasta tulevaisuudestasi, ja sinun on tehtävä parhaasi niistä aineista, joita on käytettävissä. Rabindranath Tagore antoi vanhemmille neuvon: "Älä rajoita lasta oman tietosi nojalla, sillä hän syntyi toisena aikana."




Niin jokainen astuu maailmaansa ja yrittää löytää ne asiat, jotka ovat itselle käyttökelpoisimpia. Omat aseet. Omat työkalut. Omat onnenkalut. Voi löytää sen levyn, runon tai kuvan tytöstä, jonka kiinnittää seinälle ja sanoo: "Tämä tyttö. Yritän olla hän. Yritän olla hän - mutta tässä ja nyt. Sitten tarkkailee, miten toiset ihmiset liikkuvat ja puhuvat, ja heiltä varastaa pieniä palasia - kaikesta, mitä käsiinsä saa, voi rakentaa kollaasin itsestään. Olet kuin robotti Numero 5 elokuvasta Robotti rakastuu, joka huutaa: "Lisätkää syöttöä! Tarvitsen lisää syöttöä!" Ahmit kirjoja, katsot elokuvia ja istut television edessä yrittäen arvata, kuka on edessäsi, ketä heistä tarvitset, kun astut maailmaan - Alexis Carrington Colby laskeutuu alas marmoriportaita; Vihervaaran Anna kannattelee kolhiintunutta matkalaukkuaan; Cathy itkee nummilla; Courtney Love valittaa alushameessaan; Julie Burchill vie ihmisiltä turhat luulot; Grace Jones laulaa "Slave To The Rhytm". Mitkä osat ovat hyödyllisiä? Mistä lopulta kehittyy se tyttö, joka sinä olet?

Tästä kaikesta joutuu suoriutumaan omin neuvoin. Ei ole mitään koulua, jossa oppii olemaan oma itsensä; ei ole linjajohtajaa, joka kannustaa tasaisen varmasti eteenpäin, kohti oikeaa vastausta. Jokainen on oman itsensä kätilö, ja jokainen synnyttää itsensä uudestaan ja uudestaan, yksin, pimeässä huoneessa.


Joskus tuloksena on täysin epäonnistunut versio. On prototyyppejä, joita ei ehdi viedä edes koeajoon, kun jo tajuaa, että Wolverhamptoniin ei sovi kokohaalari ja jättimäinen asenneongelma. Joidenkin versioiden kanssa kokee hetkellisen onnistumisen tunteen - syntyy uusia nopeusennätyksiä ja ihmiset seuraavat menoa ällistyneinä, mutta sitten rakennelma räjähtää kuin Bluebird Coniston Water -järvellä.

Sitten koittaa päivä, jolloin uusi versio saa suudelman, ystäviä. lisää voimaa. Kirjaa sen kaiken muistiinpanoihinsa; valvoo koko yön, hioo ja improvisoi sitä pientä melodianpätkää, joka tuotti tulosta.

Ja vähin erin, pala palalta, syntyy sellainen elinkelpoinen versio itsestä, jota voi hyräillä koko päivän. Löytyy se pieni hiekanjyvä, jonka ympärille helmi alkaa kasvaa. Luonto tekee tehtävänsä ja helmen sisus täyttyy taialla, vaikka itse puuhailisi kaikkea muuta. Se alkaa kasvatuksesta, mutta sitten luonto ottaa ohjat ja ihmisestä alkaa muodostua ehjä, ja lopulta enää ei tarvitse ajatella, kuka kokonaisuudessaan on, sillä siinä vaiheessa on jo toimiva yksilö. Kuluu kymmenen vuotta, eikä kukaan huomaa mitään.

Ja paljon myöhemmin, kun juo viiniä - sillä tässä vaiheessa on kehittynyt aikuiseksi ja juo viiniä - voi ihmetellä omaa aikaansaannostaan. Voi ihmetellä, miten joskus piti niin monia salaisuuksia. Yritti pitää itsensä salassa. Yritti sulautua pimeään. Silloinen versio metelöi, juopotteli, naiskenteli, kulki rajausväri tuhriintuneena, nauroi, viilteli itseään ja panikoi, koska oman itsensä pitäminen piilossa oli niin sietämättömän raskasta.  Vaikka totuus on, että oli ihan samanlainen salaisuus kuin Kuu. Ja yhtä hohtava kaikkien niiden vaatekerrosten alla.


                                                              Precious Life 💖


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kärpänen katossa 2

  Minun todellisuuteni sinun todellisuuttasi vasten! Laukaa läksy 6.11. 2023 Hei taas! Olen se tunnettu kärpänen katossa. Muistanette...