MyHeritage -DNA-testin kertomaa

Tulin tehneeksi DNA-testin keväällä. Tilasin tarjouspaketin itselleni ja puoliso K:lle. Olin jo aikaisemin tehnyt tunnukset MyHeritageen sukututkimukseni vuoksi. Sukututkimusta onkin kertynyt monta tiedostoa, mutta vähän sekaisin ovat vieläkin.

Joidenkin mielestä DNA -testit ovat huijausta, mutta todisteena aloin saada sukulaisuus "matcheja" sellaisista, jotka tiesin jo. Viimeksi luin, että voi vaikeuttaa työpaikan saantia, jos on huonot perintötekijät. No tuohon en usko. Eiköhän päättäjillä ole tahto saada kaikki töihin,  tosin markkinatalous tarvitseen sen 4% työttömien joukon, muistaakseni se näin oli,

Alkusysäys testin tekemiseen oli toinen poikani, joka mietti kovasti  alkuperäänsä. Omasta mielestään hän ei ollut meidän kummankaan näköinen. Liekö miettinyt onko meidän lapsi ollenkaan. Olen lukenut joskus jostain, että useat lapset miettivät tuota asiaa jossain vaiheessa lapsuutta. Tuotahan minäkin olin miettinyt. Molemmilla, Erik-isällä ja Vilma-äidillä olivat ruskeat silmät. Veljellä ja minulla ne ovat siniset. Siskolla on ruskeat silmät ja muutenkin hän on kopio äidistämme. Minä olenkin isäni näköinen ja tarkemmin hänen äitinsä, Aino-mummon näköinen, tosin vähän pyöreämmillä kasvonpiirteillä.


No tilasin paketit ja ne saapuivat parissa viikossa. Oli lievää jännitystä onnistumisesta. Hyvinhän se meni.  Posken sisäpintaa pyöritettiin molemmin  puolin ja suljettiin koeputkeen ja sitten kirjekuoreen. Postitusmaksu oli jo maksettu, joten kirje vain postiin kohti  USA.ta.

Muutaman viikon kuluttua omalla My Heritage-sivustolla vastaukset olivat sitten luettavissa. K-puolison tulos oli aika yksinkertainen, hänessä on eniten suomalaista ja suuri osuus myös skandinaavia.

No, minun tulokseni oli aika erikoinen ja monivivahteinen. Eniten minussakin on suomalaista, mutta seuraavaksi eniten perimää alueelta Skotlanti-Irlanti-Wales, jossa eniten punatukkaisia maailmassa. Äitini sisarusparven kymmenestä lapsesta viisi oli punatukkaista, loput mustatukkaisia. Elisabet -isoäidin hiusten väristä en tiedä mitään. Ne olivat harmaat, kun olin pieni tyttö. Mutta silmät olivat siniset, sen muistan, Kaikki Elisabetin lapset olivat ruskea- tai vihreäsilmäisiä. Sen verran vahva oli ruskeasilmäisen isän Olli Aleksanterin perintötekijöidden vaikutus. Sisarusten punaväri oli todella vahva kuparinväri.- Olenkin ollut kiinnostunut kymrin kielestä, jota puhutaan Walesissa. Sieltä on tullut tekstiviesteissä joskus käyttämäni cwtch (lausutaan kuten butch), joka tarkoittaa sydämellistä halausta.

Olin aina olettanut, että äitini sukujuuret ovat puhtaasti saamelaiset. Olihan hän todistetusti Roju-Ellin jälkipolvea. Mutta sukututkimustietojen vaihtamisella erään pohjoissuomalaisen sukutukijan kanssa sain tietää, että äitini sukujuuret menevät myös pohjanmaalle ja sieltä Tornionjokilaaksoon Tornbergin pappissukuun. Yksi Tornberg oli ilmeisesti  rakastunut Roju-Ellin jälkeläiseen ja tuonut ehkä mukanaan punatukkaisuuden äitini sukuun.

Minun DNA coctailissa oli vielä Keski-Amerikka eli alue, jossa sijaitsi Mayojen korkeakulttuuri. Olenkin ollut kiinnostunut Maya-astrologiasta, jossa merkkini on valkoinen Itsevallitseva Tuuli.

Ja vielä DNA:ssa näkyi Keski-Aasia; Kazakstan, Kirgisia, Tadzikistan, Turkmenistan ja Uzbekistan. 
Sokerina pohjalla oli vielä pikkuripaus inuiittia. Inuiitit luetaan kuuluvaksi intiaaneihin.

Että sillee, on siinä geeniperimää, ei puhettakaan sisäsiittoisuudesta 😊

Pelon helvetti

Pelko on ollut evoluution kannalta ensiarvoinen tunnetila. Pelko on buustannut voimia taisteluun ja/tai tehnyt jaloista vikkelät. Pelkotila saa elimistön tuottamaan adrenaliinia, joka vaikuttaa keskushermostoon ja lisää sydämen sykettä ja siten parantaa suorituskykyä. Pitkään jatkunut pelkotila aiheuttaa stressiä ja pelko tunnetilana lisää adrenaliinin eritystä. Tämä lyhyesti pelon taustasta ja fysiologiasta.

Entäs sitten, kun et voi taistella, etkä paeta? Se on pelon helvetti. Sinne joutuu se, joka joutuu pelkäämään lapsensa menettämistä. Se on sitä, kun olet täysin kädetön, etkä voi tehdä mitään, Olet vallitsevien olosuhteiden armoilla. Tällaisia tapahtumia ovat mm. lapsen vakava sairastuminen, vammautuminen, päihderiippuvuus, katoaminen, epäinhimillisiin oloihin joutuminen esim. panttivangiksi tai vankilaan. Voit vain toivoa ja ehkä rukoilla.

Jokainen vanhempi varmasti pelkää lapsen menettämistä, mutta silloin kun se tulee todelliseksi, sitä ei voi tietää, kuin toinen, joka on kokenut saman pelon helvetin. "Ymmärrän sinua" saattaa joku sanoa. Älä sano, koska  et voi ymmärtää, jos et ole itse kokenut samaa, jos edelleen muistat syödä ja nukahdat illalla levolliseen uneen. Sillä kaikki normaali on kadonnut pelossa elävän elämästä.

Mikäli pahin tapahtuu, menettää lapsensa, ovi avautuu pois pelon helvetistä. Pelko häviää ja alkaa surutyö, joka kestää aikansa, mutta ikävä ja suru jäävät hiljaisiksi matkakumppaneiksi. Oli lopputulos mikä tahansa pelon helvetistä astuu ulos aina iho ohuempana. Tulee herkäksi kaikelle negatiiviselle; manipuloinnille, syyllistämiselle ja hyväksikäyttämiselle jne. "Mielummin yksin, kuin huonossa seurassa." Toisaalta taas kiitollisuus ja rakkaus  lisääntyy niitä läheisiä ja ystäviä kohtaan, jotka ovat vilpittömästi tukeneet ja jaksaneet seistä rinnalla vaikeassa ja pelottavassa elämäntilanteessa.

Allaoleva blogiteksti käsittelee naista, joka on käynyt helvetissä. Sopineeko myös mieheen? Voi olla, että mies on vähän erilainen, en tiedä?

https://www.elephantjournal.com/2016/08/how-to-love-a-woman-who-has-been-to-hell-back/

Kathy Parkerin blogista löytyy paljon mielenkiintoisia tekstejä:

https://kathyparker.com.au/

Oletko empaatti-12 piirrettä

"Kaikki empaatit ovat erityisherkkiä, mutta kaikki erityisherkät eivät ole empaatteja".

On ollut mielenkiintoinen ja avaava matka tutustua itseensä, ja vihdoinkin ymmärtää piirteitä, jotka ovat olleet minussa aina, jotka ovat joskus tehneet minusta ulkopuolisen tarkkailijan. Olen aina halunnut ymmärtää toisia ihmisiä ja heidän käyttäytymistään. Joskus se on edelleen helppoa, joskus taas ihmissuhde, läheinenkin, jää ikuiseksi mysteeriksi. Kun ymmärtää itseään paremmin,voi myös ymmärtää toista ihmistä paremmin.

Miksi väsyn niin nopeasti seurassa, jossa on kolme tai enemmän? Miksi kovat äänet ahdistavat niin, että kun esim. hälytysajoneuvo menee ohi, on pysähdyttävä ja laitettava sormet korviin? Miksi myös äärimäinen hiljaisuus tuottaa saman tunteet (Lapissa
vaaran päällä talvella kokemani täydellinen hiljaisuus)?   Näihin ja muihin askarruttaviin kysymyksiin olen saanut vastauksen. 

Tein allaolevan käännöksen jo kesällä, ja julkaisinkin jo sen, mutta poistin myöhemmin (samalla meni vahingossa kaksi muutakin julkaisua). Nyt julkaisen tekstin uudelleen:

Empaattiset ihmiset, empaatit, ovat ainutlaatuisia ihmisiä. He poikkeavat muista monella tavalla. Vaikka he eivät halua sitä myöntää, he ovat erittäin herkkiä. Jos lähelläsi on empaatti, niin sinun olisi hyvä tietää muutama asia:

Kaikilla empaateilla on seuraavat 12 piirrettä, mutta he yrittävät piilottaa ominaisuutensa sinulta ja kaikilta muilta. Huomioi tarkkaan seuraavat merkit:

Empaatit

1. ...ovat herkkiä.

Empaatit ovat synnynnäisiä parantajia. He tuntevat, että heidän on oltava vahvoja läheisilleen. Empaatit eivät halua olla millään tavalla rasitteena toisille. Sen vuoksi he piilottavat omat tunteensa, etenkin sen, että he ovat uskomattoman herkkiä, erityisherkkiä.

2. ...imevät itseensä toisten tunteita

Et ehkä ole huomannut, mutta jos sinulla on huono päivä, empaatilla on myös huono päivä. Tämä siksi, että empaatit imevät toisten tunteita, ja liioittelematta, he pystyvät tuntemaan toisen kipua jossain määrin. Kuitenkin empaatit vain harvoin puhuvat tästä  toisille. He eivät halua kuulostaa "hullulta", joksi moderni yhteiskunta saattaisi leimata heidät.

3. ... ovat introverttejä

Empaatit arvostavat viettää aikaa  yksin. He ovat niin herkkiä toisten energioille, että ainoa rauhallinen olotila heille on olla itsekseen. Empaatit eivät halua näyttää tai kuulosta töykeiltä. Yleensä he ovat ekstroverttejä introverttejä tai introverttejä, jotka osallistuvat ekstrovertteihin aktiviteetteihin silloin tällöin.

4. ...lataavat akkuja luonnossa

Jos sinusta tuntuu, että ystäväsi on empaatti, olet ehkä pannut merkille, että hän rakastaa olla ulkoilmassa. Usein he käyttävät jokaisen tilaisuuden mennäkseen luontoon, koska  luonto täyttää heidät positiivisella energialla.

5. ...ovat ihmisvalheenpaljastimia

Useimmat empaatit osaavat lukea toisia monilla tavoin. He pystyvät näkemään naamion taakse, paljastaen toisen todelliset aikomukset. Empaatit ovat erinomaisia huomaamaan valheen. Voi olla, että he eivät sano siitä mitään, mutta jokatapauksessa he muistavat sen.

6. ...antavat joskus liikaa

Koska empaatit ovat luonnostaan syntyneet parantajiksi, heillä on luonnollinen tarve auttaa toisia. Hyvin helposti he laittavat oman itsensä sivuun, joka voi aiheuttaa heille tunneperäisiä traumoja. Empaatit voivat murtua, jos he sivuuttavat omat tunteensa liian pitkään. Jos huomaat, että he tekevät liian paljon toisten eteen, voit varoittaa heitä siitä.

7. ...ovat maalitauluja negatiivisille ihmisille

Empaateilla ei ole tapana puhua itsestään, mutta he ovat hyvin tietoisia siitä tosiasiasta, että he ovat maalitauluja negatiivisille ihmisille, kuten manipuloijille. Manipuloijat viehättyvät empaateista, koska empaatit ovat anteeksiantavia ja ymmärtäväisiä.  Negatiivinen ihminen imee empaatin positiivisuuden ja vaihtaa sen tilalle oman negatiivisuutensa. Siksi empaatit aina pelkäävät sitä seuraavaa, joka suunnittelee tekevänsä hänestä maalitaulun.

8. ...ovat hyvin intuitiivisiä

Empaateillä on yhteys intuitioonsa. He voivat tehdä kiperiä ratkaisuja pelkällä vaistollaan. Empaatit tietävät kuinka valita, ja he tuntevat mitä universumi koettaa kertoa heille. He huomaavat asioita enemmän kuin saatat ajatella.

9. ...stressaantuvat helposti

Koska empaatit tuntevat tavalliset tunteet tehostuneina,he voivat hyvin helposti stressaantua ja murtua. Liian monta kohdetta yhtäaikaa voi olla äärimmäisen stressaavaa empaatille.Tällainen tilanne voi johtaa terveysongelmiin.

10. ...tulevat helposti hyväksikäytetyiksi

Ei kannata ajatella, että empaatit olisivat naiveja ja heikkoja, koska todellisuudessa he ovat älykkäitä ja vahvoja. He ovat vielä hyvin ymmärtäväisiä, ja he arvostavat jokaista ihmistä. Empaatit näkevät auringonpaisteen myrskyssäkin. Siksi manipuloijat käyttävät helposti heitä hyväkseen, koska he tietävät mistä narusta vetää.

11. ... rakastavat syvästi

Empaatit ovat uskomattoman rakastavia ihmisiä. He pitävät huolta niistä, joita rakastavat ja koko maailmasta, aidolla intohimolla. Empaatit rakastavat hyvin syvään. Heillä on syvään juurtunut arvostus ihmisiin lähellänsä. He ovat uskollisia kumppaneita ja parhaita ystäviä, joita voit koskaan kuvitella.

12. ...ovat luovia

Taideyhteisöissä on paljon empaatteja. Muusikot, kuvataiteilijat, kuvanveistäjät, näyttelijät, kirjoittajat ovat hyviä tuntemaan toisten tunteita. Monet empaatit ovat taiteilijoita, mutta he eivät pidä siitä suurta ääntä. He ilmaisevat tunteitaan taiteensa kautta. Heidän lahjakkuutensa antaa heille väylän vapauttaa tunteet, jotka he ovat imeneet itseensä.

http://www.thinkinghumanity.com/2017/11/12-characteristics-of-empaths-that-they-try-to-conceal.html

Kokkola-kesäkaupunki 2

Jokakesäinen vierailu syntymä- ja ex-kotikaupungissa (30 vuotta) on taas takana. Ystäväni kanssa siirryimme lauantaina Harrbådasta Kokkolan keskustaan. Kirjauduimme hotelli Seurahuoneelle jo puolilta päivin. Huoneessa odotti ihanuudet; vesiklosetti ja suihku. Suihkun ja pienen lepohetken jälkeen menimme paikalliseen Amarilloon syömään.

Alkuillasta kävelimme torin poikki hotelli Kaarleen, jossa alkoi tapahtuma  "Nuoppari 50-vuotta".
Ensimmäinen Nuopparin tapahtuma oli "Pileet" v. 2006. Paikalla oli n. 30 "ikinuorta", ja tilaisuus alkoi hiljaisella hetkellä poismenneiden muistolle. Sitten seurasi illallinen ja sen jälkeen ohjelmassa oli vapaata seurustelua.

Tapasin mm. kaksi vanhaa luokkakaveria, joita en tosin tunnistanut miettimisen ja vihjeidenkään jälkeen. Vasta kun he kertoivat nimensä, niin muistin. He kertoivat myös tapahtumia, joissa olin ollut mukana, mutta oma muistini oli pyyhkinyt ne pois. Erikoista oli myös se, että he tunnistivat minut sanoen, että et ole muuttunut yhtään. No hei, ehkä kuitenkin.

Meille oli varattu yökerhotilat illanviettoon. Yökerhossa soi 70-luvun musiikki ja muutama siellä intoutuikin tanssimaan. En oikein jaksanut viihtyä pimeässä yökerhossa,  koska ulkona oli ihana, lämmin  kesäilta. Muutenkin tämä "höspi" alkoi väsyä ihmispaljouteen ja koviin ääniin. Niinpä jo klo 23:00 matkasin torin poikki hotellille. Istuin kyllä hetken hotellin baarissa, join yhden oluen ja kuuntelin, kun nuorimies lauloi kauniisti Mikael Gabrielin "Kipua"-biisin rakastetulleen, toiselle nuorelle miehelle. Oli tosi herkkää, kyynel vierähti poskelle.

Yöllä sitten hikoilin kuumassa hotellihuoneessa ja juttelin puhelimessa lähes kaksi tuntia ystäväni kanssa. Nukahdin vasta, kun kämppis kömpi aamuyöstä vuoteeseensa. Aamulla sitten oli paras osio hotellielämästä; hotelliaamiainen, jonka jälkeen pieni lepohetki ja huoneen luovutus.

Aamuinen Torikatu

Päivä oli tosi kuuma. Kolme huonosti nukuttua yötä takana oli vienyt voimia, joten ajoimme Ykspihlajaan, lapsuuteni maisemiin. Lahdenperän uimaranta oli minun lapsuuteni uimaranta, asuimmehan tosi lähellä sitä. Maisema on muuttunut kokonaan. Nyt entistä uimarannalle vievää savi-/hiekkatietä ei ole. Satamakadulta uimarannalle vievä alue on täynnä uusia omakotitaloja, tosin viehättäviä puutaloja, erkkereineen ja verantoineen.

Kauan sitten rannalle vei junarata, jossa oli kolme päätepistettä, jotka ulottuivat mereen asti, joista uitetut tukit nostettiin junavaunuihin. Näitä rataulokkeita kutsuttiin nimillä ykkönen, kakkonen ja kolmonen. "Mennääkö uimaan ykköselle vai kakkoselle?" oli tyypillinen kysymys  uintireissua suunniteltaessa. Ykkönen oli kyllä paras, suurin ja suosituin. Kotoa matkaa uimarannalle oli n. 500 metriä. Kerran olimme naapurin tyttöjen kanssa kävelemässä rataa pitkin uimarannalle, niin juna pysähtyi  ja pääsimme höyryveturin kyydissä uimaan sen lopun 300 metriä. Naapurin tyttöjen isä oli veturinkuljettaja.

Uituamme kolme kertaa ja vähän hiekassa makoiltuame ajoimme pienen matkan päähän kahvila Sahaan. Kahvila Saha on entiseen sahamiljööseen perustettu monitoimikulttuurikeidas. Vierailu Sahassa on jokakesäinen "must". Tällä kertaa ei ollut musiikkia tarjolla, mutta aurinkoa, laineiden liplatusta meren tuoksussa ja pientä puheensorinaa kylläkin. Vilahtihan siinä  Elsa-koirakin, vielä tötterö päässä ja takaosasto parturoituna toukokuisen koirahyökkäyksen jäljiltä.

Näitä rannoilta isäni pelasti 50-luvulla teinitytön hukkumasta. Isäni oli ollut 5-vuotiaan veljeni kanssa soutuveneellä keräämässä uppotukkeja. Isäni oli havahtunut avunhuutoihin ja tietoon, että  yksi tytöistä ei ole noussut pinnalle. Isäni oli riisunut rannekellonsa, antanut sen veljelleni ja  sanonut: "Isi menee nyt uimaan, pidä huoli isin kellosta". Sitten hän ui tyttöjen luokse ja sukeltanut muutaman kerran ja löytänyt tytön. Tyttö elvytettiin ja toimitettiin abulanssilla sairaalaan, ja hän selvisi. Miten hienosti isäni selittikään asian veljelleni, että hän ei hätääntyisi. Poikahan jäi ajelehtivaan veneeseen. Huhhuh aika pelottavaa.

Myös äitini pelasti näillä vesillä lapsen, pojan, joka oli jäänyt pää alaspäin roikkumaan henkseleistä vesirajaan. Henkselit olivat jääneet kiinni johonkin lautakasaan. Näillä kulmillahan oli saha, ja sahatavarat, lautakasat ym. ulottuivat aivan mereen asti.



Hesari on huomioinut Kahvila Sahan 21.7.otsikolla: "Kesällä Suomi on täynnä persoonallisia kahviloita".

Sahan sisääntulo

Yksityiskohta

Saha, meren puolelta. WW etualalla, lähellä rantaa

Lähtömaljat, Näkemisiin Kokkola, Ykspihlaja ja saha

 Precious Life 💖

Leikkivät Luovat Leidit

On olemassa Fb-ryhmä ylläolevalla nimellä. Ryhmä on suljettu, mutta jäseniä voidaan ottaa mukaan tietyin ehdoin. "Ryhmän tarkoituksena on luoda rento ja leikkimielinen yhteisö, jossa eri luovan ja/tai muun alojen ammattilaiset ja harrastajat kohtaavat oman virkistyksesnä merkeissä, järjestäen pienimuotoisia yhdessäolonhetkiä, kukin tuoden ryhmään omaa osaamistaan.Esim, kokkaava henkilö voi osallistua muihin tapahtuman sessioihin. Kustannuksena,  tulee vain majoitus,matkat ja ruokailu." Kustannukset pyritään pitämään mahdollisimman pieninä.

Leidien ensimmäinen viikonloppu järjestettiin menneenä viikonloppuna Kokkolassa Harrbådan majakan läheisyydessä idyllisessä vanhassa huvilassa.  Todellisuudessa torni ei ole majakka, vaan linjaloisto. Linjaloistot ovat mantereella ja majakat saaressa.

Harrbådasta kerrotaan tarinaa neidosta, joka hukkui niemen edustalla ja on jäänyt kummittelemaan alueelle. Valkoisiin vaatteisiin pukeutuneen neidon kerrotaan kummittelevan juuri majakassa.  On myös olemassa lyhytelokuva "Harrbådan neito".

Harrbådasta enemmän:
https://retkipaikka.fi/harrbadan-kummitteleva-majakka-ja-monimuotoinen-ulkoilualue/


Heinäkuisena torstaina viisi leidiä eri puolilta Suomea saapui Harrbådaan etsimään luovuutta ja kokeilemaan enemmän tai vähemmän tuttuja taidemuotoja. Luvassa oli tanssia, akvarellimaalausta, kirjoittamista, väritulkintaa ja runoja. 

Petipaikkojen valtauksen jälkeen siirryimme huvilan aurinkoiselle patiolle tervetuliasmaljoille. Esittätymiskierroksella jokainen sai kertoa itsestään sen mikä tuntui tärkeältä; toisilla tärkeää oli enemmän, toisilla vähemmän. Kuitenkin selväksi tuli keitä olemme. Jätin esittäytymiskierroksen väliin, koska kaikki olivat minulle ennestään tuttuja ja minä heille ja toiseksi minulla oli kiire päästä itse toimintaan.

Ensimmäiseksi ohjelmassa oli akvarellimaalausta, jota ohjasi kuvataiteilija. Tutuksi tuli harmonia ja  akvarellimaalauksen tekniikkaa. Tunnelma oli leppoisa, vaikka amatöörit eivät oikein uskoneetkaan taitoihinsa. Ohjaajan neuvoilla kaikki onnistuivat.  Työt jätettiin kuivumaan aurinkoon, ja sitähän riitti.

Leidit vakavina opetustuokiolla

Ruokailun jälkeen harjoittelimme kirjoittamista kevyellä ohjeistuksella. Jokainen löysi oman äänensä ja yllättyi iloisesti; tarinat ovat jo meissä ja olemme niin täynnä tarinoita, jotka vain odottavat ulostuloa.

"Niljakas matelija. Kuin ankerias livahdat kaislikkoon ja jätät jälkeesi pienen pyörteen. Paula vai harppuuna? Syödyksi tulemisen pelosta sinäkin hätäpäissäsi kudet liian moniin seisoviin vesiin." ML

Alkuillasta kävelimme majakan ohi pikkurannalle, jossa kaksi meistä uskaltautui uimaan. Oli matalaa, mutta vesi oli lämmintä. Ilta oli lämmin patiolla istuskellessa.  Kuulimme osallistujien omia runoja.  Runosäkeet vaimenivat ja vaihtuivat toisenlaiseen tarinointiin. Aurinko jo ehtikin laskea ennenkuin ensimäiset leidit vetäytyivät petipaikoille. Muutama leidi jaksoi pitkälle yli keskiyön.

 Perjantaiaamuna kömpi enemmän tai vähemmän väsyneitä leidejä kahvinkeittoon. Päivän luovuusverryttelyn aloitimme akvarellimaalauksella. Nyt opimme disharmonian ja lisää tekniikkaa. Tuli hienoja töitä ja vähemmän hienoja (omani). Mukava oli maalata ihanassa ympäristössä; meren tuoksu ja leppeä merituuli. Siinä kesän paras cocktail.

Rannikolle, kun pääsee, niin yksi on pakollinen; uinti meressä. Vaikka niemennokalle ei ole pitkä matka (n. 500 m) , päätimme mennä autolla. Vesi oli lämmintä ja matalaa sekä aika kivinen pohja.  Saimme kahlata aika pitkälle, että vesi ulottui puolisääreen. Uimme käsipohjaa eteen ja taakse. Virkistihän se mukavasti. 

Iltapäivällä oli ohjemassa väritulkintaa henkilökohtaisesti. Jokainen sai samalla sielunsuunnitelman opastamaan tulevia askeleita. Minulle tuo oli tehty jo aiemmin, niin sekin jäi osaltani väliin. 

Loikoilua ja Fuubon tervehdys

Alkuillasta oli itämaisen tanssin alkeita. Kilisevät huivit lanteillaan leidit askelsivat itämaisen tahtiin "palasina". Ja löytyihän se leidien lantio ja muut "palaset". Ei se ihan helppoa ollut, mutta huumorilla ja leikkimielellä tanssahtelu alkoi hiukka sujua. Kaunista oli ohjaajamme liikehdintä 30 vuoden kokemuksella. Ihailtavaa.

Illalla kolme meistä lähti majakalle valkoisissa vaatteissa. Alinperin oli tarkoitus iltahämärissä tanssia majakan juurella, mutta aurinko olisi laskenut varsin myöhään, joten otimme vain dramaattisia valokuvia majakan juurella. 

Aamukahvilla punnitsimme kokemustamme; mikä oli hyvää ja missä korjaamiseen varaa. 
Hyviä kokemuksia oli saatu; erityisesti paikka, meren läheisyys oli monelle se kaikista suurin juttu. Huvila oli ihana, tosin ilman omaa rantaa. Sitä aamu-uintia moni kaipasi. Rantaan oli sen verran matkaa, että lyhyillä yöunilla, tallustaminen helteessä ei ollut houkuttelevaa. Pieniin oppimisiin oltiin tyytyväisiä ja yllätykseen, että osasi ja oppi uutta.  Sääkin helli meitä, pari pientä sadekuuroa selätettiin huvilan olohuoneessa makkaraa paistaen ja kirjoittaen toistamiseen. 





Korjaamisenkin varaa löytyi: Tällaisilla sessioilla on hyvä olla "ryhmän vetäjä/johtaja. Se olisi ollut minun tehtäväni, kai. Laatia aikataulut ja esim. puheenvuorojen jakaminen, jotta kaikki saisivat äänensä kuuluviin. Ryhmässä on aina niitä, jotka ottavat ison tilan ja niitä, jotka helposti jäävät sivummalle. Toinen ongelma oli se, että itse jotenkin jäin pois ryhmästä. Olisin halunnut olla enemmän osa ryhmää, mutta ryhmänjohtajalla on kuitenkin eri rooli. Tätä tapahtumaa reflektoidessani ystäväni (alan ammattilainen) sanoi, että joskus ryhmä ryhmäytyy niin hyvin, että jäsenet kääntyvät ryhmänjohtajaa vastaan. No ei nyt ihan niin meille käynyt 😏




Aamukahvien jälkeen kerättiin kamppeet ja lähdettiin. Yksi lähti Ouluun, kaksi Jyväskylää päin ja kaksi (minä mm.) hotelli Seurahuoneelle ja siitä Nuoppari 50-vuotta- tapahtumaan. Mutta se onkin jo toinen tarina. 

                                             Precious friends 😅

"Paappa omalle kohalle"

Minun isäni oli pohdiskeleva ja herkkä mies. Lisäksi hän oli hyvä piirtämään. Hänestä olisi voinut tulla kuvataiteilija, mutta äitinsä jäi leskeksi varhain seitsemän lapsen kanssa. Nuorin lapsista oli n. 5-vuotias ja isäni 7-vuotias. Köyhässä perheessä ei ollut mahdollisuuksia lähteä opiskelemaan, joten isäni aloitti työnteon varhain. Äitini oli temperamenttinen käytännön ihminen; saamelaista sukua, kuuluisan Roju-Ellin jälkipolvea. Äitini tapasi sanoa minusta, että "villinä kasvanut". No, olin sisaruksista nuorin, ja sain aika vapaasti kasvaa ja touhuta omia touhujani. Ja kyllä touhusinkin.


Roju-Ellistä, Muisteluksia Unarista (siellä oli mummola)

https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/59680/1922_f436682.pdf?sequence=1

Isälläni oli tapana, pilke silmäkulmassa, esittää jonkin ei-toden väitteen, ihan vain saadakseen pienen väittelyn aikaan äidin kanssa. Yleensä se onnistui, ja äiti oli heti täysillä ja tosissaan mukana. Väittelyn jossain vaiheessa isä vetäytyi väittelystä,  ja näen nytkin sieluni silmillä isäni sohvalla istumassa leppoisassa asennossa hymyillen ja myhäillen  itsekseen. Minulla oli joskus nuorena samalaisia tapoja, kuin isälläni, mutta nyt rakastan keskusteluja, väittelyitä vältän, ja luovutan nopeasti.

Nyt, kun isäni poismenosta on jo yli 10 vuotta, usein mietin perintöä, jonka isäni jätti minulle. Se, mitä isäni opetti oli empatia. "Paappa omalle kohalle" (keskipohjalaismurre) sanoi isä usein, kun pohdimme erilaisia ikäviä sattumuksia ja elämänkohtaloita.  Hän oli myös herkkä liikuttumaan. Nuo kaksi luonteenpiirrettä ovat myös minussa, ja aika hallitsevina. Liikuttunut tai kyynelehtivä ihminen riisuu minut aseista ja liikutun itsekin. Siinä tilanteessa ei voi muutakuin koskettaa, halata ja olla vain toiselle läsnä ilman sanoja, jotka tulevat kyllä myöhemmin.

Olen aivan varma, että pystyn tuntemaan läheisen ja rakkaan  ihmisen tunteita, vaikka hän ei ole läsnä fyysisesti. Se on äkillinen tunteenmuutos vallitsevassa olotilassani. Olen hyvällä tuulella, rentoutunut ja teen jotain flow-tilassa (se voi olla vaikka sukan kutominen), yhtäkkiä tunnen ahdistusta tai jotain sen kaltaista ja siinä samassa tiedän, että tämä ei ole minun tunne, vaan jonkun läheisen rakkaan ihmisen. Usein tiedän kenen tunne se on. Silloin lähetän hänelle voimaa ja rakkautta.


Se, että osaa laittaa itsensä toisen asemaan ja katsoa rakastavin silmin on tärkeää, mutta niin on myös katsoa itseä toisen silmin. Kuinka toinen näkee minut, toimintani ja sen mitä pidän tärkeänä.  Se voi olla avain myös ymmärtää toisen suhtautumista minuun itseeni. On hyvä tarkastella joskus omaa itseä ja tehdä korjausliikeitä, jos havaitsee niihin olevan tarvetta. Puhuminen on parasta; avoimuus ja rehellisyys.

Juttelin näistä henkisistä perinnöistä ystäväni WW:n kanssa. Hänen äitinsä, jonka muistan todella hyvin; kaunis, hymyilevä ja aina ystävällinen meille nuorille, on jättänyt tyttärelleen henkiseksi perinnöksi kiitollisuuden ja suhtautumisen uskontoihn: Hänellä oli vahva uskonnollinen perinne perheessään, mutta tyttärelleen hän sanoi näin: "Jumala on rakkaus, ja jos pystyt tuntemaan rakkautta, se riittää."


                                                        Precious Life 💖

Irtipäästämisestä ja hylkäämisestä

Viime aikoina olen joutunut pohtimaan irtipäästämistä ja hylkäämistä. Irtipäästämisessä sointi on jotensakin positiivinen, hylkäämisessä taas negatiivinen.

Päätös päästää irti ei ole helppo. Sitä niin mielellään takertuu menneeseen ja kaikkeen hyvään mitä on kokenut. Kynsinhampain pitää kiinni hyvästä, niinkuin muistoissa lapsuuden kesinä paistoi aina aurinko. On vaikea päästää irti menneestä, mutta on tajuttava, että eilistä ei enää ole. On laitettava ovi kiinni ja säppiin. Ei se ole helppoa. Mutta jos kykenee päästämään irti ilman katkeruutta, rakkaudella, voihan sen oven jättää raolleen...

Useinmiten ihmissuhde tulee tiensä päähän pitkän prosessin tuloksena, jokin tapahtuma vain katkaisee kamelin selän.  Luottamuksen puute, yksipuolinen suhde, hyväksikäyttö, toinen paljastaakin todelliset kasvonsa jne.  Siinä joitakin syitä hylkäämiselle tai irtipäästämiselle.

Mutta ensin olisi opittava antamaan anteeksi ja päästämään irti rakkaudella. Joidenkin kohdalla se on helppoa, joidenkin kohdalla tosi vaikeaa.

 Jeesus taisi sanoa, että on annettava anteeksi 70 kertaa 7. Se tekee 490 kertaa. Aika mahdoton juttu. Ei taida kukaan ehtiä loukata tai rikkoa toista vastaan noin montaa kertaa yhden elämän aikana. Tarkoittanee sitten varmaan, että on aina vaan annettava anteeksi, laskematta. Niin, että ihanko kynnysmatoksi alettava. No, siinäpä haastetta.

Tarkemmin, kun ajattelee, niin kyllähän sitä voi anteeksiantaa, mutta jos luottamus on mennyt, niin mitenkäs sitten edetään. On ollut pari tapausta, jossa läheinen ihminen on pettänyt luottamuksen kertomalla eteenpäin henkilökohtaisia asioita/kipukohtia, joita olen luottamuksella kertonut, avautunut pahassa olossani. Läheiseen ihmissuhteeseen kuuluu, että voi olla täysin avoin toiselle, paljastaa oma haavoittuvuutensa, ja jos näitä henkilökohtaisia asioita käytetään "kahvipullana" kolmansien ihmisten tapaamisissa, se syö luottamusta ja tappaa sen. Miten tällaisen jälkeen voi olla läheinen toiselle?

Lapsesta irtipäästäminen on tervettä ja luonnollista. Se on sitä, että  luottaa siihen, että lapsi pärjää omillaan. Siinä vaiheessa kiinnipitäminen on hyvin vahingollista.  On päästettävä irti, jotta hän voi tulla itse takaisin.

Hylkääminen on sitten aivan toinen juttu; tulla hylätyksi tai hyljätä ennen tärkeä ihminen, rakastettu, ystävä tai oma lapsi. Rakastetun, ystävän tai muun läheisen  hylkääminen on usein pitkän prosessin tulos, mutta oman lapsen hylkääminen lienee suurimmalle osalle vanhemmista mahdotonta.

80-luvun lopulla matkustin pienen poikani kanssa linja-autolla mummolaan. Edessämme istui kaksi nuorta  naista, jotka olivat menossa pohjanmaalle hautajaisiin. Kolme tai neljä saman perheen nuorta oli saanut surmansa järkyttävässä veriteossa. Nuoren naisen ex-poikaystävä oli seurannut sisaruksia ravintolasta sisarusten kotiin ja surmannut kaikki hirvikiväärillä. Tapauksesta uutisoitiin näkyvästi ja muistin itsekin lukeneeni tapauksesta. En voinut olla kuulematta nuorten naisten jutustelua. Mieleeni jäi keskustelunpätkä, jossa tuli ilmi, kuinka surmaajan äiti oli sanonut surmaajalle, että olisit vain tappanut itsesi. - Tuota jäin miettimään. Kuinka pahaa täytyy oman lapsen tehdä, että hylkää lapsensa? Minun mielestäni sanomalla näin, äiti hylkäsi lapsensa ainakin hetkellisesti. Minulla ei ole tuohon kysymykseen vastausta, koska en ole kokenut lähellekään sellaista. Minusta kuitenkin tuntuu, että en voisi hylätä lastani missään tilanteessa.


                                               "Jos tulet hylätyksi, päästä irti."



Tällainen runo syntyi Jarnan antamasta tehtävästä. Yleensä en harrasta loppusointuja. Nyt ne vain tulivat. Ei voi mitään..... 😁

On suuri ihminen,
on kevyt kantamus,
kun reppu on täynnä reikiä.
Kiviä, kovia, kipeitä
on kantanut repussa tovin,
hiertäneet selkää ja sydäntä kovin.

Ovi jos sulkeutuu
koputa kerran, kaksi
ja jos se ei tule avatuksi
käänny pois
vaikka askel on raskas
alussa matkan,
kevenee se matkasi myötä,
risainen reppusi tekee työtä.

Mitä kannattaa repussa kantaa,
kannattaa ainakin anteeksiantaa.
Siunata saatua kaikkea hyvää
ja kiittää, että voi tuntea
rakkautta puhdasta ja syvää.

Suuri on ihminen, joka muistaa
vain hyvän.
suuri on sellaisen ihmisen sydän.

Kaikista suurista kuitenkin
rakkaus suurin on.