keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Mökkiretriitti Mäntyharjulla

Kesäkuinen viikonloppu alkoi ajolla Lahteen hakemaan ystävääni. Olen alkanut nauttia maantiellä ajosta yksin musiikkia kuunnellen. Se on vähän niinkuin flow-tila, musiikki, maantie ja minä. Lahdesta ajoimme Mäntyharjulle. Tämä osa rakasta Suomea olikin minulle ennestään tuntematonta. Löysimme perille ja meidät otettiin lämpimästi vastaan. No, ihan ekaksi piti tietenkin päästä uimaan. Iltapäivän myötä porukka olikin koossa. Meitä oli viisi retriittiläistä ja kaksi retriitin "vetäjää": Ihminen tavattavissa -mentor ja Rosen-terapeutti. Illalla oli tutustumista, saunaa ja uintia, ja kesäilta oli kauneimmillaan.

                                       
                                          Leidit lepää laiturilla



Lauantaina pääsimme Kaija Juurikkalan Valo-ateljeehen  maalaamaan. Kaija otti meidän lämpimin halauksin ja kahvikupposten kera vastaan. Jokaisessa kupissa oli teksti ja minun kupissani luki jotain, että kaikki on käsissäsi (en muista tarkalleen). Se kyllä osui ja upposi. Kädet olivatkin olleet koko kevään pohdiskelun alla.







                                          Valo-ateljee, Pienen Pyhäveden rannalla


Esittelykierroksella, juuri, kun minun vuoroni tuli, lensi sudenkorento ateljeehen. Sitä yritettiin lempeästi häätää pois, siinä onnistumatta. Otin lempitakkini ja sudenkorento istui sille. Vein takin portaille. Sudenkorento jäi siihen istumaan.  Olin saanut voimaeläimen/henkioppaan. Se ei ollut susi eikä leijona, joita aiemmin olin vähän ajatellut, vaan herkkä lentäjä sudenkorento.

Sitten alkoi maalaus. Asetuin aika lähelle järveä ja aloin maalata. En oikein ole harrastanut akryyliväreillä maalaamista. Opiskeluaikana piti maalata 6-7 akryylivärityötä. Niiden nimet olivat Kökkö 1, Kökkö 2, Kökkö 3 jne. - Otin paletille paljon valkoista, vähän vähemmän sinistä ja tilkan punaista ja keltaista. Käytin pelkästään palettiveistä. No, mitä nyt ihan vähän siveltimellä. Syntyi teos "Vene varhain aamuisella joella". Eihän siitä mitään mestariteosta tietenkään syntynyt, mutta kiva oli tehdä isoa liikettä. Ja innostus maalaamiseen syntyi. Ehkä opin vielä.


"Vene varhain aamuisella joella"

Uskalsinpas laittaa tämän tänne 😅









Kaija ja Pu erh -tee





Sunnuntaina oli minun vuoroni päästä Rosen-terapiaan, joka oli aika voimakas ja tunnepitoinen kokemus. Yläkropassa oli paljon kireyksiä ja jumeja. Täytyy etsiä Rosen-terapeutti kotopuolesta ja varata aika.

Kotimatka alkoi sateessa ja ruuhkassa. Moni muukin oli menossa sunnuntai-iltapäivänä etelään. En pidä sateella ajosta. Muistoissa on ukkosmyrsky, johon jouduimme nuoremman pojan kanssa, kun ajoin Kalajoen Juku-Juku- maasta Kokkolaan. Kaatosade, jossa ei nähnyt kuin noin viisi metriä eteenpäin ja Sitikan ikkunat huurustuivat, ja salamat sekä pauke vielä päälle.




Vein ystäväni kotiin ja ajoin Guesthouse Little Tundraan, "hippihotelliin". Little  Tundra sijaitsee aivan Lahden matkakeskuksen vieressä. Rakennus on vähän linnamainen ja huoneet ovat pieniä mökkejä linnan sisällä. Sisustustyyli mökeissä vaihtelee; on romanttinen mökki, itämaisia mökkejä ja porontaljasomisteisia mökkejä. Pyysin paikan päällä hippimökkiä, ja sain sellaisen. Mökissä oli pimeää ja suht viileetä. Sain hyvät unet. -Varhain aamulla ajoin kotiin.



Ps. Kaija sai minut lupaamaan, että pidän ensimmäisen näyttelyn 14.7.2018. Huhhuh, ehkä sitten Jyvälässä. Saapas nähdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kärpänen katossa 2

  Minun todellisuuteni sinun todellisuuttasi vasten! Laukaa läksy 6.11. 2023 Hei taas! Olen se tunnettu kärpänen katossa. Muistanette...