Ambivertin päiväkirja- voimauttava valokuva

Olin voimauttavan valokuvan kurssilla toukokuussa. Olen ollut aikaisemminkin, mutta silloin ei jäänyt käteen mitään. Olin lähinnä kiusaantunut useista asioista kurssilla. Tämä kurssi oli aivan muuta.

No, tämä kurssi meni heti syvemmälle ja ymmärsin mistä on kysymys. Vaikka tunteja ei ollut kovinkaan paljoa, ohjaaja oli osannut ottaa olennaisimmat asiat mukaan ja aihe avautui helposti. Kunnia kurssilaisten "avautumiseen" lankeaa kurssin ohjaajalle, joka vei kurssia eteenpäin empaattisella, lämpimällä ja luottamusta herättävällä otteella. Kiitos siitä 💖 Kurssille valmistauduttiin ennakkotehtävilla, joista yksi oli valita valokuva itsestä, ohjeena mm. katsoa itseä silmiin, ovatko ne sielun peili, ja minkälainen ohjaaja itse haluat olla.

Valitsin kaksi kuvaa. Oli pakko, koska minussa on kaksi. Toinen on ekstrovertti/ulospäinsuuntautunut, joka nauttii olla seurassa; kertoa typeriä juttuja, nauraa ja hassutella.  Toinen on introvertti/sisäänpäinsuuntautunut, joka tarvitsee paljon aikaa olla yksin.

"Kirjoitin luut lihaksi
sanoiksi, runoiksi.
Ne kirjoitin minä
ja se toinen minussa.
Ja vielä se kolmas
joka katsoo minua kaukaa
ja joskus läheltä
ja nauraa."

minä, kevät -17

Punainen minä, ryhmäkuva

Tämä kuva on entisestä työpaikastani, taidepäiväkodista. Tämä oli pieni työyhteisö, jonka kantavana voimana oli toisten lempeä kunnioitus (joka on hyvin lähellä rakkautta). Tässä työyhteisössä oli aina tapana nostaa toista aina ylemmäs. Meillä oli paljon iloa, naurua ja rakkautta, joka heijastui suoraan hoidettaviin lapsiin. Meillä oli jopa syntymättömiä lapsia jonotuslistalla. – Vaikka kuinka oli huolia ja surua tai sydän vereslihalla, lempeä katse, hymy, kosketus olkapäähän, tarttuminen ojennettuun käteen tai halaus, riitti pelastamaan päivän. Tämä on ollut paras työpaikkani koskaan. Harmi, että se lakkautettiin, tilaongelmien vuoksi. Kiitos kollegat tästä ajasta. 💖

Olen tehnyt koko elämäni töitä lasten kanssa. Vuosien myötä olen itsekin muuttunut vähän lapseksi; aikuiseksi, joka on naiivi ja hölmökin. Tämän ominaisuuden takia minut on joskus lyöty totaalisesti maahan. No, näillä eväillä on             mentävä eteenpäin.

Sininen minä, omakuva

Tässä kuvassa näkyy se toinen puoli. Levollinen ja rakastava minä. Katson suoraan kameraan. Silmissä ja katseessa avoimuus, luottavaisuus ja rehellisyys ja sitä myötä myös haavoittuvuus. Tähän levollisuuteen saan voimaa yksinolosta; lukemisesta, kirjoittamisesta ja muusta kotona nysväämisestä sekä kahdenkeskisistä keskusteluista ja jutusteluista ystävien kanssa.

Vaikka kasvot ovat pudonneet, levenneet, rypistyneet ja silmät pienentyneet, teitä katsoo tämä sama minä. Mekko ei mahdu enää, Raybanit hukkuneet, Madonna-koru on tallessa, mutta sama kissa killuu vielä korvassa.

Haluan aina löytää hyvän ihmisestä; lapsesta ja aikuisesta. Näyttää välittämiseni, koskettaa ja kuunnella sekä myötäelää ilossa ja surussa. Haluan olla rakastava ja anteeksiantava ihminen ihmiselle; niin lapselle kuin aikuiselle. Koetan mennä toisen asemaan ja ymmärtää toisen hätää, kipua tai surua. Laittaa järjestykseen oma tilanteeni suhteessa toisen tilanteeseen. Painotan, siis tätä haluan olla.😇

Kolme elämänohjetta, jotka olen sisäistänyt hyvin, näissä olen aika hyvä 😊

1.      *  Rakasta minua eniten silloin, kun vähiten sitä   ansaitsen.

2.       * On häpeällisempää epäillä ystäviään, kuin joutua petetyksi.

.      * Älä oleta mitään, kysy, ja ole valmis kaikkeen.

RAKKAUS IHMISTEN SISÄLLÄ JA VÄLILLÄ LISÄÄNTYY VAIN SITÄ JAKAMALLA.

                                                                Precious Life 💖